Rumbablogissa pari viikkoa sitten ennakkokuuntelussa ollut Push the Sky Away löysi tiensä myös kriitikon levysoittimeen. ”Nick Caven paluu loistoon on kuin eleettömät askeleet alttarille. Kun mustapukuinen saarnamies kääntyy, seurakunta on hiljempaa kuin koskaan”, kirjoittaa Oskari Onninen arviossaan.
Teksti: Oskari Onninen, kuva: Bad Seed Ltd.
Nick Cave and the Bad Seeds: Push the Sky Away
Bad Seed Ltd.
Kuninkaan paluu.
Viikset on ajeltu ja seksuaalinen kriisi kahlittu. Nick Caven paluu loistoon on kuin eleettömät askeleet alttarille. Kun mustapukuinen saarnamies kääntyy, seurakunta on hiljempaa kuin koskaan.
Bad Seedsin tuotannossa uutuus asettuu kokeellisemmaksi, modernisoiduksi ja vaikuttavaksi jatkeeksi Boatman’s Call– ja No More Shall We Part -kynttiläballadilevyille.
Push the Sky Away on niitä vähäeleisempi ja painostavampi. Se rakentuu vääjäämättöminä hiillostaviin crescendoihin ja junnaaviin sointukiertoihin. Cave laulaa matalalta ja eleettömästi, leikittelee loppusoinnuilla, mutta on samalla proosallisempi kuin ikinä. Sen todistavat Higgs Boson Bluesin lukuisat viittaukset jumalaan ja modernin maailman rappiopisteisiin.
Jos levyn spiraalimaisesti upottava vetovoima olisi vangittava yhteen hetkeen, se olisi kerrasta klassikoksi nousevan Jubilee Streetin loppu, jossa kertoja irtautuu ruumiistaan ja kohoaa Warren Ellisin viulun säestämänä kohti taivaita. Uhkaavat pilvet laskeutuvat yhä alemmas ja alemmas.
Arvio on julkaistu Rumbassa 2/13. Kuuntele levy Spotifysta.