Sonny julkaisi perjantaina 16. kesäkuuta Rudeboy-singlen. Rudeboy viittaa Jamaikassa syntyneeseen alakulttuuriin, joka on sieltä levinnyt myös Englantiin. Rudeboy-kappale sisältää tymäkän määrän slangisanastoa, jonka tarkka avautuminen saattaa vaatia laajempaa paneutumista slangisanastoon.
Kappaleella Sonny kysyy ”mitä säkin tiedät siitä mitä kadut puhuu”. Se tekee heti alusta asti selväksi, että kappale on jonkinlainen vastaus kritiikille, jota räppäri on saanut osakseen. Töölön Ketterän kanssa keikkailevalla Sonnylla ei varmasti ole jäänyt huomaamatta someriitelyjen aikakaudella alati jylläävät keskustelut, joissa on nakerreltu niin suomigrimen kuin perinteiden räpin suuntaan.
Biisi on myös siinä mielessä mielenkiintoinen, että se on puhelaulua räppäyksen sijaan. Sitä voi pitää rohkeana vetona artistilta, jota on totuttu kuulemaan aivan toisenlaisen materiaalin perässä.
Kysyimme Sonnylta mistä tässä kaikessa on kyse.
Mikä sinut sai tekemään Rudeboy-kappaleen?
”Siinä yhdistyi kaksi ajatusta. Halusin tehdä yhden vähän rauhallisemman biisin tasapainottamaan muun tuotannon ryskettä ja räminää. Samaan aikaan olin kirjoitellut paljon jengin huonosta asenteesta ja konfliktin hakuisuudesta, joka ilmeni erityisesti somessa. Jengi haluaa vaan riitaa näkyvyyden takia, muttei pysty seisomaan livenä niiden juttujen takana.”
Onko tämä kappale kuitenkin kohdistettu joillekin tietyille henkilöille?
”Ei, mutta jos joku tuntee piston sydämmessään, it proves my point. Siihen syyllistyy vähän itse kukin täällä.”
Mitä tarkoitat some-Jackie Chanilla?
”Kaveria, joka duunaa hulluja stuntteja somessa.”
Biisi on laulua räppäyksen sijaan, jännittikö lähteä julkaisemaan tällaista kappaletta?
”Jollain tasolla melodisuus on aina ollut osa minun musiikillista ilmaisua. Olen kuitenkin käyttänyt sitä harkiten, vain semmoisissa projekteissa mihin se sopii. Tämä teksti vaan tuntui luonnolliselta laulaa. Eli ei, ei jännittänyt.”
Jokainen tähän mennessä julkaisemasi kappale on edustanut aivan erilaista tyyliä. Haetko tätä tarkoituksella, vai onko se muodostunut sattumalta?
”Tottakai se on harkittua, niin että koen biisien rakentavan edellisen päälle. Sisääntulo (345 ja Huppu pääs): ’tällainen olen’, siitä Meininkeihin: ’tällaista fiilistä haluan tuoda’, josta Rudeboyhin: ’tällaista tunnetta saan takasin’. Nämä ovat niin kuin tarina.
Olen alusta asti halunnut leikkiä saundeilla ja kokeilla mitä ’urbaanin musiikin’ sisällä voi tehdä. Minun tapa käsitellä tekstiä on kuitenkin pysynyt samana. Siksi, vaikka temmot ja tyylit vaihtelee, koen että kaikki minun biisit on just sitä minun soundia ja kokonaisuus toimii. Mutta siis ’sattumien’ summahan se on aina, että miten maailman näen, millainen fiilis minulla on ja miten sen puen biisiksi.
Minun ajatusten Tonavassa voi soutaa vaikka millaisella kajakilla, mutta se virtaa aina samaan suuntaan.”
Monet sinun tekemisiäsi seuranneet ovat varmastikin huomanneet EPP-trion, johon kuuluu sinun lisäkseksi Matti 8 ja Sticky. Mistä EPP:ssa on kyse?
”Ei Paljo Paina on meidän All-Stars projekti. Eeli Stick tuottaa kaiken ja veivaa dekkejä.”
Mitä sen saralta voi odottaa?
”Kovaa paskaa. Se on semmoinen rakkaus projekti Stickin hullujen biittien ympärillä. Me infotaan siitä enemmän heinäkuun kynnyksellä.”
Heität Ketterän keikkojen ohella paljon myös soolokeikkoja kesällä. Mitä niillä keikoilla on luvassa?
”Ne ovat minun näkösiä. Muut keikat ovat aina omia kokonaisuuksiaan, joissa on omat roolinsa ja rytminsä. Kun heitän soolona se on vaan minä ja minun tapa ilmaista. Niistä tulee kovia.
Jos jengiä on jäänyt mietityttää esimerkiksi viimevuoden festareilta, että miten tuo holtittomasti pomppiva ja ympyrää juokseva sälli täyttäisi tuon lavan yksin, niin kannattaa ehdottomasti tulla kattomaan.”
Rudeboyn lisäksi Sonny on ollut viime aikoina muutoinkin aktiivinen musiikkirintamalla.