Etsi
"Vahvoja riimejä ja läsnäoloa."
Vilma Alina palaa vuoden kestäneeltä julkaisutauolta.
Joalinin debyytti-ep on nimeltään I'm The One.
Misha tutkii levyllään yön eri värejä.
Alman toinen albumi ilmestyy ensi vuoden puolella.
Vauvaöljy ei halua kenellekään pahaa.
Mikael Gabriel julkaisi viime perjantaina kokonaisen räppilevyn.
Yhteistyö alkoi perjantaina julkaistulla singlellä.
Yhtye julkaisee uuden levyn alkuvuodesta.
Eilen ilmestyi single nimeltä Mua ei voi pelastaa.
Vaikeahan tässä on olla herkistymättä.
"Toivon, että kappale voi olla samaa kokeneelle ihmiselle muistutus siitä, että hän ei ole yksin."