Arch Enemyn Khaos Legions Rumban listaykköseksi

09.06.2011

Kesä alkoi raskaissa merkeissä, mutta top teniin mahtuu pehmeämpiäkin arvoja.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Century Media.

Tuskaan saapuva ruotsalaisbändi Arch Enemy debytoi listakärjessä yhdeksännellä studioalbumillaan Khaos Legions. Se aloitti myös Suomen virallisen listan kärkikympistä. Heidän ainoa aiempi lista-albuminsa on Rise of the Tyrant (2007).

Parinmuodostus on tällä viikolla valttia: Jare ja Villegalle, Röyhkä ja Mattila sekä Yona ja Liikkuvat pilvet miehittävät sijoja 3-5. Viimeksi mainittu kokoonpano on mukana nyt kolmatta viikkoa ja sen paras sijoitus on kolmas.

Jo kymmenen vuotta levyttänyt rockbändi The Grammers debytoi näyttävästi Lady Gagan ja Leijonat-kokoelman yläpuolella. My Dying Bride ei sekään ole ihan tulokas, sillä Evinta on yli 20 vuosirengasta keränneen bändin 11. studiolätty.

My Dying Bride johtaa melko kokenutta rockviisikkoa, jonka muut uutuudet ovat torontolaisen Blood Ceremonyn Living with the Ancients, My Dying Briden tapaan jo pitkään levyttäneen Autopsyn Macabre Eternal sekä vielä paremmin veteraaniosastoa edustavan Journeyn uusin Eclipse. Ja alempaa löytyy vielä Status Quonkin uutuus, joka debytoi juuri Britannian albumilistan kymmenentenä. 44 vuotta eikä suotta.

Absolute Dance Summer 2011 -kokoelma debytoi 16:ntena, samalla sijalla kuin viimevuotinen osa.

Rumban Albumilista 1.–7.6.2011
(suluissa edellisen viikon listasijoitus)
1. (-) ARCH ENEMY: Khaos Legions
2. (1.) AMORPHIS: The Beginning of Times
3. (7.) JARE & VILLEGALLE: Mustaa kultaa
4. (8.) RÖYHKÄ & MATTILA: Kaksi lensi tuulen mukaan
5. (re) YONA & LIIKKUVAT PILVET: Vaikenen laulaen
6. (-) THE GRAMMERS: Electra Magic
7. (6.) LADY GAGA: Born This Way
8. (-) ERI ESITTÄJIÄ: Leijonat 2011 – Virallinen kokoelma
9. (-) MY DYING BRIDE: Evinta
10. (4.) LED ZEPPELIN: Mothership
11. (-) BLOOD CEREMONY: Living with the Ancients
12. (-) AUTOPSY: Macabre Eternal
13. (-) JOURNEY: Eclipse
14. (re) JODAROK: Valvo viiteen, nuku kolmeen
15. (re) VIIKATE: Kuutamo, kaiho ja katkeruus
16. (-) ERI ESITTÄJIÄ: Absolute Dance Summer 2011
17. (-) STATUS QUO: Quid Pro Quo
18. (3.) STELLA: Jokin on muuttumassa
19. (9.) 22-PISTEPIRKKO: Lime Green Delorean
20. (re) SCANDINAVIAN MUSIC GROUP: Manner

Rumban Albumilista kerätään yhteistyössä Musiikkituottajien kanssa seuraavien musiikin erikoisliikkeiden todellisista levymyynneistä: 8raita Record Store, CDON.com, Combat Rock Shop, FM Music, The Funkiest, Goofin’ Records, Imatran Musiikki, Jungle Records, Kane Records, Kouvolan Peltirumpu, Levykauppa Epe’s, Levykauppa Äx (kuusi kauppaa), Levy-Musiikki, Maanalainen Levykauppa, Musiikki-Belisa, Stupido Shop, Swamp Music, Sävelaitta.

Lisää luettavaa