Etenemistä havaittavissa – Take That brittilistan ykköseksi

21.11.2010

Take Thatin Progress mittautti vuoden korkeimman viikkomyyntisaldon ja rynnisti kevyesti Britannian albumilistan kärkeen. JLS valloitti singlelistan ykkössijan jo neljännen kerran.

Kuva: Universal Music.

Take Thatin kolmatta paluun jälkeistä studioalbumia Progress ostettiin ensi tietojen mukaan yli puoli miljoonaa kappaletta, mikä on Britannian kokoisessa maassa melko huima saavutus. Kirjoitin aiemmin viikolla yhtyeen listaurasta blogiini.

Rihannan Loud kävi ihan hyvin kaupaksi neidon edelliseen albumiin verrattuna ja debytoi kakkosena kaukana Take Thatin takana, mutta löi esimerkiksi Susan Boylen The Giftin. Rihannalla on vain yksi ykkösalbumi Britanniassa, Yhdysvalloissa ei edes sitä.

Sijalle neljä ponnisti vasta vuodenvaihteessa kärkikahinoihin tutustunut hollantilaisviulisti André Rieu. Forever Vienna (2009) kävi kakkosena ja nyt Moonlight Serenadesta tuli miehen kolmas lista-albumi.

Pinkin kokoelma taitaa lukeutua loppuvuoden hitikkäimpiin koosteisiin, ja nyt saatu viides tila saattaa julkaisutulvan tyrehtyessä vielä parantua. Poptähdellä on hyvä suora: ainoastaan esikoinen Can’t Take Me Home (#13, 2000) on jäänyt Top 10:n ulkopuolelle. Ykkössijakin saavutettiin Funhousella (2008).

Hieman pidempään listamenestyksestä on ehtinyt nauttia Bruce Springsteen. The Promise on Pomon kymmenes listamerkintä tällä vuosituhannella, mitä vasten on aika hassua, että aikoinaan Tunnel of Loven (1987) ja Human Touch/Lucky Townin (1992) väliin jäi viisi vuotta. Ykkösalbumeita Springsteenillä on kuusi.

Kauniisti laulava Russell Watson on ollut myös hyvin tuottelias: The Platinum Collection on jo kymmenes Top 40 -albumi hänen kymmenen vuotta kestäneellä listaurallaan. Paras sijoitus tuli edellisellä kokoelmalla The Voice: Ultimate Collection (#2, 2006). Albumien nimeämiseen ei varmaan ole jäänyt liiemmälti aikaa, sillä kolmen eri albumin nimi, tai osa siitä, on The Voice.

Shayne Wardin kolmatta albumia saatiin odotella kolme vuotta, eikä se yltänyt 15. sijaa korkeammalle. Edeltäjät nettosivat sijat 1 ja 2. Myös McFlyn käyrä osoittaa alaspäin: kuuden albumin sijoitukset ovat 1, 1, 6, 4, 8 ja nyt 20.

Annie Lennoxin sijalta 27 aloittanut joululevy A Christmas Cornucopia lienee Pinkin kokoelman tavoin listatavaraa seuraavan kuukauden ajan. Eurythmicsin jälkeen Lennox on julkaissut seitsemän sooloalbumia, joista aiemmat kuusi ylsivät kärkikymppiin. Joululevyt ovat aina vähän erikoistapauksia.

Veteraaniduo Foster & Allen pitää tällä viikolla Top 40:n perää. Heidän Top 40 -uransa alkoi jo vuonna 1984, mutta kärkikymppi on duona vielä vallottamatta.

Britannian albumit viikolla 47, Top 20
1. (-) Take That – Progress
2. (-) Rihanna – Loud
3. (1.) Susan Boyle – The Gift
4. (-) André Rieu & Johann Strauss Orchestra – Moonlight Serenade
5. (-) Pink – Greatest Hits…So Far
6. (2.) Bon Jovi – Greatest Hits
7. (-) Bruce Springsteen – The Promise
8. (3.) Cheryl Cole – Messy Little Raindrops
9. (5.) Michael Bublé – Crazy Love
10. (9.) Katy Perry – Teenage Dream
11. (11.) Robbie Williams – In and Out of Consciousness: The Greatest Hits
12. (6.) Kings of Leon – Come Around Sundown
13. (4.) James Blunt – Some Kind of Trouble
14. (-) Russell Watson – The Platinum Collection
15. (-) Shayne Ward – Obsession
16. (8.) Rod Stewart – Fly Me to the Moon
17. (7.) Rumer – Seasons of My Soul
18. (13.) The Wanted – The Wanted
19. (17.) The Soldiers – Letters Home
20. (-) McFly – Above the Noise

Ensi viikolla toisen albuminsa julkaiseva JLS sai neljännen ykkösensä viidestä singlestä Children in Need -kampanjan virallisen laulun Love You More debytoitua kärjessä.

Kuten viime viikolla ennakoin, Ellie Gouldingin versio Elton Johnin Your Songista ryntäsi kärkikymmenikköön. Siitä tuli myös biisin korkeimmalle yltänyt versiointi: John lauloi alkuperäisen seitsemänneksi ja Alessandro Safinan kanssa levytetyn neljänneksi. Your Songista tuli myös Gouldingin uran paras noteeraus.

Toinen viime viikolla listalle kiirehtinyt hitti, Far East Movementin jenkkiykkönen Like a G6, pomppasi kuudenneksi. Biisi on kiistatta loppuvuoden hienoimpia popsinkkuja ja oletettavasti vielä parantaa sijoitustaan.

Viikon suurin jännitysmomentti oli se, katkeaako Westlifen huima 24 Top 10 -singlen putki joulukalenterimaisesti siihen. Ei katkennut, Safe debytoi juuri kymmenentenä. Irlantilaisyhtyeen ura alkoi legendaarisesti kuudella ykkösellä toukokuusta 1999 lähtien ja putken katkaisi käsistään kätevä Bob the Builder jouluna 2000. Kaikkiaan ykkösiä on 13.

Westlifen peli ei ole siis pelattu, mutta onko sinkun nimi Game Over enteellinen Tinchy Stryderille? Edellinen listahitti oli nimeltään Second Chance ja sijoitus sama 22.

Alistair Griffin sai sai pitkästä aikaa Top 40 -singlen formulabiisistä Just Drive (38). The Beatlesin iTunes-diilin ainoa Top 40 -seuraamus oli Hey Jude (40), ykkönen syksyllä 1968.

Britannian singlet viikolla 47, Top 20
1. (-) JLS – Love You More
2. (2.) Take That – The Flood
3. (39.) Ellie Goulding – Your Song
4. (1.) Rihanna – Only Girl (In the World)
5. (3.) Katy Perry – Firework
6. (51.) Far East Movement featuring Cataracs & Dev – Like a G6
7. (11.) Black Eyed Peas – The Time (Dirty Bit)
8. (5.) Alexis Jordan – Happiness
9. (4.) McFly featuring Taio Cruz – Shine a Light
10. (-) Westlife – Safe
11. (8.) Bruno Mars – Just the Way You Are
12. (9.) Adele – Make You Feel My Love
13. (6.) Mike Posner – Cooler Than Me
14. (14.) Nelly – Just a Dream
15. (10.) Cee Lo Green – Fuck You (Forget You)
16. (13.) Pink – Raise Your Glass
17. (7.) Cheryl Cole – Promise This
18. (-) Rihanna featuring Drake – What’s My Name?
19. (17.) will.i.am & Nicki Minaj – Check It Out
20. (15.) The Saturdays featuring Flo Rida – Higher

Lisää luettavaa