Susan Boyle myös USA:n listaykköseksi

19.11.2010

Susan Boylen The Gift rynnisti albumilistan kärkeen ja Far East Movementin Like a G6 vei nimiinsä tiukan kamppailun Hot 100 -listan herruudesta.

Kuva: Syco Music.

Paul Greinin blogin mukaan Susan Boylesta tuli ensimmäinen joulualbuminsa suoraan kärkeen saanut artisti sitten vuoden 1946 ja Perry Comon Merry Christmas Musicin. Vuonna 1946 albumilista käsitti vain viisi nimikettä. The Giftiä ostettiin 318 000 kpl ja se on siis naisen toinen peräkkäinen ykkönen. Sekä The Giftillä että Comon albumilla versioidaan perinteinen O Come All Ye Faithful.

Kärkikympin kuusi uutuutta pohjustavat sopivasti ensi viikon hulabaloota, jolloin Top 20 siivotaan perusteellisesti. Kid Cudin toinen sooloalbumi debytoi hittien puuttumisesta huolimatta hienosti kolmantena 169 000 kappaleen myynnillä. Esikoinen Man on the Moon: The End of Day ylsi neljänneksi.

Eri esittäjien NOW-sarja saa yhä kohtuullisesti kannatusta. Sijalla viisi näyttäytyy Bon Jovin Greatest Hits -kokoelma. Jotkut saattavat mieltää viidennen tilan pettymykseksi, mutta Yhdysvalloissa kokoelmiin suhtaudutaan esimerkiksi Britanniaa nihkeämmin. Joululevyjen suhteen asia onkin päinvastoin.

Greatest Hitsin viides sija on kohtalainen siinäkin mielessä, että menestyskooste Cross Road (1994) pääsi aikoinaan kahdeksanneksi. Bändillä on nyt 11 Top 10 -albumia.

Näyttelevä kantrilaulaja Reba McEntire käyttää vain etunimeään ja puhuu itsestään monikossa, mutta on kärkikympissä kahdeksatta kertaa. Rouva sai kaksi peräkkäistä ykköstäkin vuosina 2007-2009. 1980-luvun alussa levytysuransa aloittanut McEntire nosti profiiliaan tv-sarjansa avulla 2000-luvun puolessa välissä – sitä ennen albumilistasijoitukset ehtivät valua Top 40 -osastolle.

Cee Lo Green yllätti Britannian (#10) tavoin myös Yhdysvalloissa, missä Fuck You ei ole saanut kummoistakaan radiotukea. Hyvän myynnin tuella se kuitenkin kävi Hot 100 -listan sijalla 17. Greenin sooloalbumisarake näyttää tasaista sarjaa 11, 13 ja 9. The Lady Killer on siis hänen ensimmäinen Top 10 -soolonsa.

Country Music Associationin palkintojenjakokemut vauhdittivat Lady Antebellumin, Miranda Lambertin sekä Zac Brown Bandin tuotokset takaisin Top 20:iin. Vuoden parhaaksi albumiksi valittu Lambertin Revolution on viettänyt listalla jo reilusti yli vuoden. Sen paras noteeraus on debyyttiviikon kahdeksas sija.

Muun muassa kolmesta Creedin jäsenestä koostuva Alter Bridge sai kolmannen Top 20 -albuminsa kolmesta yrittämästä, mutta esikoisen viides sija jäi melko kauas. Ja jotta korkeimmat voimat eivät varmasti unohtuisi joulun lähestyessä, Chris Tomlinin viime vuonna julkaistu Glory in the Highest: Christmas Songs of Worship näyttäytyy ensimmäistä kertaa Top 20:ssä. Arvatkaapa löytyykö siltäkin O Come All Ye Faithful?  Tomlinilta ilmestyi uusikin albumi tällä viikolla.

Dave Matthews Band sai jo 13. livelevynsä albumilistalle, kun Live in New York City debytoi sijalla 36. Jotkut tiedostavat vahvuutensa paremmin kuin toiset.

Billboard 200, Top 20
1. (-) Susan Boyle – The Gift
2. (1.) Taylor Swift – Speak Now
3. (-) Kid Cudi – Man on the Moon II: The Legend of Mr. Rager
4. (-) Various Artists – NOW 36
5. (-) Bon Jovi – Greatest Hits
6. (2.) Jason Aldean – My Kinda Party
7. (-) Reba – All the Women I Am
8. (3.) Sugarland – The Incredible Machine
9. (-) Cee Lo Green – The Lady Killer
10. (5.) Lil Wayne – I Am Not a Human Being
11. (7.) Eminem –  Recovery
12. (4.) Mariah Carey – Merry Christmas II You
13. (23.) Lady Antebellum – Need You Now
14. (6.) Kings of Leon – Come Around Sundown
15. (41.) Miranda Lambert – Revolution
16. (13.) Katy Perry – Teenage Dream
17. (-) Alter Bridge – AB III
18. (12.) Kenny Chesney – Hemingway’s Whiskey
19. (27.) Chris Tomlin – Glory of the Highest: Christmas Songs of Worship
20. (22.) Zac Brown Band – You Get What You Give

Hot 100 -listan kärkikamppailu oli tällä viikolla hurjan tiukka. Taiston voittajaksi selviytyi muutaman viikon takainen ykkönen Like a G6 Rihannan Only Girlin sekä muun kärkinelikon hengittäessä niskaan. Ykkösviikko on sille kolmas. Rihannan toinen hitti What’s My Name tupsahti maan pinnalle ja sijalle seitsemän, vaikka oli viikon eniten radiosoittoa lisännyt biisi.

Glee-versio Katy Perryn Teenage Dreamistä nousi yllättäen ryhmän toiseksi Top 10 -hitiksi. Ensimmäinen oli tulkinta Journeyn Don’t Stop Believin’ -biisistä (#4, 2009). Negatiivisesti yllätti Black Eyed Peas, joka tehtaili ykkössinkkuja liukuhihnalta viime vuonna, mutta uusi biisi The Time (Dirty Bit) joutui tyytymään 12. sijaan. Biisin kertosäe on poimittu Dirty Dancing -leffasta. Bill Medleyn ja Jennifer Warnesin The Time of My Life vietti viikon Hot 100 -listan kärjessä vuonna 1987.

Sugarlandin Stuck Like Glue oli viikon kovin myynnin kasvattaja ja nousi toistaiseksi parhaalle sijalleen 17:nneksi. Sille ja monelle muulle kantrihitille antoi potkua mainittu CMA-gaala.

Glee-uutuuksien lisäksi listalla debytoivat muun muassa Kid Cudin Marijuana (54) ja Lupe Fiascon The Show Goes on (57). Jason Aldeanin ja Kelly Clarksonin hitiltä tuoksahtava duetto Don’t You Wanna Stay loikkasi 93-56.

Hot 100, Top 20
1. (2.) Far East Movement featuring Cataracs & Dev – Like a G6
2. (4.) Rihanna – Only Girl (In the World)
3. (3.) Bruno Mars – Just the Way You Are
4. (7.) Pink – Raise Your Glass
5. (6.) Nelly – Just a Dream
6. (5.) Ke$ha – We R Who We R
7. (1.) Rihanna featuring Drake – What’s My Name?
8. (-) Glee Cast – Teenage Dream
9. (10.) Katy Perry – Firework
10. (8.) Trey Songz featuring Nicki Minaj – Bottoms Up
11. (9.) Usher featuring Pitbull – DJ Got Us Fallin’ in Love
12. (-) Black Eyed Peas – The Time (Dirty Bit)
13. (12.) Katy Perry – Teenage Dream
14. (11.) Taio Cruz – Dynamite
15. (15.) Neon Trees – Animal
16. (14.) Flo Rida featuring David Guetta – Club Can’t Handle Me
17. (25.) Sugarland – Stuck Like Glue
18. (13.) Willow – Whip My Hair
19. (17.) Mike Posner – Please Don’t Go
20. (24.) The Band Perry – If I Die Young

Lisää luettavaa