Tiukka kamppailu Britannian singlelistan herruudesta päättyi Pixie Lottin voittoon

11.09.2011

Kolme kovaa uutuutta haastoi Moves Like Jaggerin. Example nousi ensimmäistä kertaa albumilistan ykköseksi. Kuka sai ensimmäisen top ten -albuminsa kypsässä 87 vuoden iässä?

Teksti: Markus Hilden, kuva: Interscope.

Uutuuksien tulva Britannian singlelistan kärkipaikoille jatkuu. Meno alkaa muistuttaa jo viime vuosikymmenen alkua sillä erotuksella, että top 20:n alapuolella puhtaita tulokkaita nähdään yhä varsin vähän. Sen sijaan yhdeksän viime viikon aikana kärjessä on käväissyt yhtä monta biisiä.

Teemu Brunilankin tekeleitä lauleskellut Pixie Lott yritti saavuttaa kolmannen ykkösensä parin vuoden takaisten Mama Don ja Boys and Girlsin seuraksi. All About Tonight ponkaisikin suoraan kärkeen niukasti ohi Maroon 5:n Moves Like Jaggerin.

The Saturdays ei vieläkään saanut ensimmäistä paaluaan, mutta All Fired Upista tuli kuitenkin heidän kuudes top 5 -singlensä. Bändin jäsenistä Frankie Sandford on käynyt kakkosena peräti kuusi kertaa: neljästi S Club 8:n (aluksi Juniors) ja kahdesti The Saturdaysin riveissä. Ykkössija kirvoittaisi varmasti melkoiset tuuletukset.

Muutama vuosi sitten ihasteltiin Leona Lewisin jättisukseeta, kun Bleeding Love valloitti melkein kaikki mahdolliset listat. Nyt totuus Lewisin kestotähtipotentiaalista alkaa tulla ilmi, sillä kovasti mainostettu uutuus Collide ylsi vain neljänneksi. Ehkä hänestä vain ei ole tanssidiivaksi. Lewisin saavutuksissa seisoo kolme ykköstä ja nyt seitsemän top 5 -sinkkua. Avicii sai krediitin oikeusteitse, mikä toi ruotsalais-dj:lle hänen korkeimman listasijoituksensa. Seek Bromance kävi 13:ntena viime vuonna.

Snow Patrolin Chasing Cars (#6, 2006) on viettänyt yli sata viikkoa top 75:ssä. Nyt bändin uutta albumia enteilevä Called Out in the Dark debytoi 11:ntenä. Gary Lightbodyn ryhmällä on viisi top ten -singleä, muttei yhtään palkintopallisijaa.

Bad Meets Evilin top 5 -jenkkihitti Lighters sai viimein vauhtia myös brittilistalla ja nousi tähän asti parhaalle sijalleen 28:nneksi.

Rihannan Cheers (Drink to That) petrasi 44-26 ja adjutanttina neidon tähdittämä Nicki Minajin Fly nousi 67-38.

Mercury-palkitun Ms. Dynamiten edellisestä ikiomasta top 40 -soolohitistä on kuutisen vuotta, mutta nyt alan tuulet ovat jälleen suosiollisia. Neva Soft debytoi 33:ntena ja on neidon kahdeksas top 40 -sinkku, jos laskemme myös vierailut. Viimeisin sellainen on rooli Katy B:n neljänneksi yltäneellä Lights Onilla.

Britannian singlet viikolla 37, Top 20
1. (-) Pixie Lott – All About Tonight
2. (2.) Maroon 5 featuring Christina Aguilera – Moves Like Jagger
3. (-) The Saturdays – All Fired Up
4. (-) Leona Lewis & Avicii – Collide
5. (1.) Example – Stay Awake
6. (3.) Olly Murs featuring Rizzle Kicks – Heart Skips a Beat
7. (5.) Calvin Harris – Feel So Close
8. (6.) Christina Perri – Jar of Hearts
9. (10.) Sean Kingston – Party All Night (Sleep All Day)
10. (4.) Ed Sheeran – You Need Me, I Don’t Need You
11. (-) Snow Patrol – Called Out in the Dark
12. (8.) Will Young – Jealousy
13. (7.) Wretch 32 featuring Josh Kumra – Don’t Go
14. (12.) Bruno Mars – Marry You
15. (14.) Rizzle Kicks – Down with the Trumpets
16. (16.) JLS featuring Dev – She Makes Me Wanna
17. (27.) Adele – Someone Like You
18. (13.) Ed Sheeran – The A Team
19. (11.) Emeli Sandé – Heaven
20. (15.) Adele – Set Fire to the Rain

Examplen kahdella ykkössinkulla pohjustama Playing in the Shadows debytoi odotetusti albumilistan kärjessä. Se on Ministry of Sound -lafkan ensimmäinen ykkösalbumi ja esittäjänsä toinen top ten -menestys, edeltäjä Won’t Go Quietly piipahti neljäntenä viime vuoden heinäkuussa.

Adelen tiukka promoaikataulu sekä Someone Like Youn X Factor -näkyvyys tuottivat tulosta ja 21 palasi kakkospaikalle. Red Hot Chili Peppersin I’m with You ei ole kiinnostanut fanien lisäksi ketään ja romahti kärjestä peräti seitsemänneksi.

The Beatlesin jättimenestyskokoelma 1 tuli ensimmäistä kertaa digimyyntiin viime viikolla ja palasi kuudenneksi. Se hallitsi listaa yhdeksän viikkoa putkeen 2000-luvun ensimmäisessä vuodenvaihteessa.

87-vuotias Doris Day saavutti tällä viikolla ensimmäisen top ten -albuminsa, mikä teki hänestä brittilistahistorian iäkkäimmän uudella studioalbumilla kärkikymmenikköön yltäneen artistin. My Heart on Dayn ensimmäinen studioalbumi lähes kahteenkymmeneen vuoteen. Rouvan aiempi paras oli Golden Greatsin 12. tila vuodelta 1979.

Viikon uutuuksia levyttäneiden sooloartistien keski-ikä hipoo Rolling Stonesin vastaavaa, sillä sijoilla 12 ja 13 debytoivat John Barrowmanin kokoelma sekä Chris Rean Santo Spirito Blues. Barrowmanin, 44, uran korkein noteeraus on 11. sija, kuusikymppinen Rea on yltänyt kahdesti ykköseksikin.

Ihan poikanen ei ole Ry Cooderkaan, 64. Kitaristitähden 15. studioalbumi Pull Up Some Dust and Sit Down debytoi 26:ntena. Cooderin sooloenkka on The Slide Arean (1982) 18. tila.

Mercury-pystin pokannut PJ Harveyn Let England Shake ehti 24:nneksi. Se kävi ilmestyttyään kahdeksantena ja on myynyt kultaa.

Maroon 5:n Hands All Over sisältää nyt myös Moves Like Jaggerin ja vajaa vuosi sitten kuudentena käynyt albumi palasi 29:nneksi.

Britannian albumit viikolla 37, Top 20
1. (-) Example – Playing in the Shadows
2. (4.) Adele – 21
3. (5.) Joe McElderry – Classic
4. (2.) David Guetta – Nothing but the Beat
5. (3.) Will Young – Echoes
6. (re) The Beatles – 1
7. (1.) Red Hot Chili Peppers – I’m with You
8. (7.) Adele – 19
9. (-) Doris Day – My Heart
10. (12.) Bruno Mars – Doo-Wops & Hooligans
11. (10.) Amy Winehouse – Back to Black
12. (-) John Barrowman – Tonight’s the Night: The Best of
13. (-) Chris Rea – Santo Spirito Blues
14. (20.) Lady Gaga – Born This Way
15. (9.) Dolly Parton – Better Day
16. (22.) Jessie J – Who You Are
17. (6.) Bombay Bicycle Club – A Different Kind of Fix
18. (11.) Wretch 32 – Black and White
19. (14.) Beyoncé – 4
20. (19.) Rihanna – Loud

Lisää luettavaa