Sideways
8.–10.6.2018
Nordis, Helsinki
Sideways veti uudelle tontilleen Helsingin jäähallin takapihalle 26 000 kävijää viikonlopun aikana. Anna Brotkin (AB), Kimmo Vanhatalo (KV) ja Jukka Hätinen (JH) kertaavat vielä helsinkiläisfestivaalin hittejä, huteja, Ruusuja ja risuja.
”Olin paikalla kun” -keikka
”Olin paikalla kun Ruusut soitti ekan keikkansa” lienee lause, jota moni Sidewaysissä bändin sunnuntaista keikkaa todistanut pääsee vielä toistelemaan. Kevään hypetetyimpiin kotimaisiin kuuluva superbändi osoitti toimivansa erinomaisesti ja pakottamatta myös livenä. Hieno Siamilaiset nosti ihokarvat pystyyn ja Glitchit kruunasi koko ihanuuden. Odotukset levyä kohtaan nousevat entisestään, jos mahdollista. (AB)
Paperi T esitti hartaasti odotetun kakkoslevynsä kokonaisuudessaan. Asetelma oli toki perverssi ja jännittynyt: 10 000 silmäparia tuijotti pitkätukan suuntaan yrittäen jäsennellä ja sulatella ensimmäistä kertaa kuulemiaan kappaleita. Jännittyneen oloinen räppäri sai kenties juuri avoimesti hieman epävarmalla olemuksellaan yleisön puolelleen, huokailemaan ja jopa naureskelemaan, sillä uudet biisit sisältävät sanaleikkejä ja punchlineja, jollaisia voisi kuvitella kuulevansa esimerkiksi Eevil Stöön levyllä. Ja vieraileehan Eevil Stöö Paperi T:n Kaikki on hyvin -albumilla, mutta keikalla häntä ei nähty. Toisin kuin Chisu, jonka saapuminen lavalle sai kiristelemään hampaita “no niin, kädet ilmaan, jee!” -huudatuksineen. Kun Kaikki on hyvin oli debytoitu onnistuneesti, oli Malarian pelon hittien vuoro. Jännitys purkautui tietenkin niin, että kun Paperi T totesi päässeensä nyt takaisin mukavuusalueelleen, hän kompuroi välittömästi sanojen kanssa. Kaiken kaikkiaan keikka oli niin anti-päälava, että se oli Sidewaysin lauantai-illan päälavapaikan ansainnut ja myös lunasti sen. (JH)
Energisin esitys
Teksti-tv 666 on yksinkertaisesti törkeän kova livebändi. Tästä ei keskustella. Keikat ovat aina sataprosenttisia, alusta loppuun. Bändin lauantaisella keikalla nähtiin tukku vierailijoita ja lava oli kirjaimellisesti pullollaan jengiä. (AB)
Young Fathersin keikkaa Anna Brotkin kehuikin jo (lue tästä), mutta pakko yhtyä hehkutteluun. Päällekkäinen slotti Dead C:n kanssa harmitti, mutta ajankohtaisuus voitti tässä vastakkainasettelussa muinaiset suurteot. Cocoa Sugar on kirjoissani vuoden parhaita albumeja. Aiemmatkin ovat olleet hyviä, mutta tänä vuonna Young Fathers näytti kirkastaneen estetiikan tajunsa ja vieneen tyylikkyyteensä seuraavalle tasolle ja ottanut loikan biisinkirjoituksessakin. Heti keikan alku pyyhkäisi jalat alta. Se intensiteetti, aggressiivisuus ja energisyys, jolla kappaleita esitettiin hakee vertaistaan. Kuten ennalta uumoilin, Wow-kappaleen ironisesti ilmoitettu rivi “Wow, what a time to be alive!” muuttui keikkaolosuhteissa täysin vilpittömästi kädet ilmassa huudettuun toteamukseen. (JH)
Iloisin yllätys
Turvallisten päälavakeikkojen sijaan parasta Sidewaysissa olivat tänä vuonna pienempien lavojen esitykset. Iloisin yllätys oli James Holden and the Animal Spirits, jonka keikalle Black Boxissa ajauduin sattumalta lauantai-iltana. Elektronisen musiikin ja Terry Rileyta muistuttavien syklisten melodioiden yhdistyessä lyömäsoitinten, kornetin ja alttonokkahuilun soundeihin Holdenin musiikki vei nimensä mukaisesti mystisten metsänhenkien seuraksi johonkin kauniiseen, mutta hieman pelottavaan rituaaliin. (KV)
Versace Henrikin vartti. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita niin paljon, että järjestyksenvalvojatkin joutuivat puuttumaan peliin. Tätä on punk vuonna 2018. (JH)
Kehnointa kamaa
Kiitetystä ja palkitusta Searching for Sugarman -dokumentista tuttu Rodriguez tarjosi perjantaina festarin karvaimman pettymyksen. Onhan se ymmärrettävää, että 75-vuotiaan artistin esiintyminen voi olla jo vähän haparoivaa, mutta tilannetta ei auttanut ilmeettömästi, voimattomasti ja vaisusti soittanut taustabändi. Rodriguezin hienot omat kappaleet, kuten I Wonder ja Sugar Man, jäivät etäisiksi, ja turhat coverit, kuten Light My Fire ja Somebody to Love, olivat silkkaa aikuisten bändikerho-osastoa. (KV)
Kysymykseni kun Rodriguez aloitti: “Siis tää on vielä soundcheck, onhan?” (AB)
Jos jotain positiivista pitää Rodriguezin keikasta sanoa, niin eipä olisi odottanut Sidewaysissa kokevansa näin immersiivistä Ruotsinlaiva-simulaattoria! Hääbändi-dropoutin kuuloinen trubaduuri tapailemassa The Doorsia, kun baaritiskillä hörpitään ensimmäisiä oluita ja sullotaan autokannelle jätetyn Volvon avaimia syvemmälle taskuun. (JH)
Ilahduttavin käytännön asia
Uudessa paikassa Nordiksella järjestetty festari onnistui käytännön järjestelyissään hienosti. Alue toimi todella hyvin festarikäytössä, ja esimerkiksi Flowsta tuttuja pullonkauloja, ahdistavia ihmismassoja ja kilometrin mittaisia bisse- tai vessajonoja ei näkynyt missään, ei edes loppuunmyytynä lauantaina. Kävijää ilahduttaa tapahtuma, johon myydään lippuja sen verran että kaikilla on vielä kivaa. (AB)
Melkein loppuunmyyty tapahtuma, jossa ei joudu jonottamaan mitään. Mitä helvettiä tämä on?!?! Ehdotan ensi kesän Sidewaysiin alueohjelmaksi ämpärinjonotusta. (JH)
Ärsyttävin käytännön asia
Festarilla ei ollut pyöräparkkia. Mitä tämä on?! (AB)
Sidewaysin vastine lisätty 13.6. klo 12.42: ”Pääportin yhteyteen suunniteltu ja aikaisemmin keväällä myös julkistettu pyöräparkki jouduttiin viime hetkillä poistamaan turvallisuussyistä, koska Nordenskiöldinkadun tietyöt eivät lupauksista huolimatta valmistuneet festivaalin alkuun mennessä.”
Kekseliäin yleisöön heitetty esine
Perjantain ja lauantain välisenä yönä esiintyneen Silvana Imamin stagesettiin kuului pukukaapit, korispalloja ja koreja. Keikan lomassa Silvana pelasi korista ja heitti yleisöön pari signeerattua koripalloa. Keikka oli tasaista Silvana-laatua ja esteettisesti upea, mutta energiatasoltaan perussuoritus. Vikken Då kuultiin keikalla eri mittaisena kolme (!!) kertaa mikä lienee kaikilla mittapuilla vähän liikaa, vaikka biisi upea onkin. (AB)
Se pieni ekstra
Täydellinen keksintö festareilla viinin lipittämiseen: muovinen, jääpaloilla täytetty, pienen käsilaukun mallinen COOLERI skumppapullolle. Halleluja! (AB)
Sopivasti ryppyisin kauluspaita
Alex Cameronin musiikin keskiössä on limaisen epäonnistuneen muusikon hahmo, jota hän levyillään ja keikoillaan näyttelee. Livenä Cameron ei aivan onnistunut peittämään sympaattisuuttaan, mutta yritys oli hyvä. Ainakin hänen rooliasunsa oli täydellinen. Vesiletin ja wifebeaterin yhdistelmän kruunasi ryppyinen valkoinen kauluspaita, joka näytti siltä kuin se olisi vedetty ties kuinka monetta kertaa matkalaukusta ja heitetty krapulassa päälle. Tämän vaatekappaleen liehuessa alkuillan lämpimässä tuulessa kelpasi nauttia Candy Mayn, Stranger’s Kissin ja Marlon Brandon kaltaisista Cameronin huippubiiseistä. (KV)
Vaikut korvista
Saatan toki olla jo puolikuuro, mutta äänenpaineen puute on ainoita valituksen aiheita, jota Sidewaysista keksin. Vesta yhtyeineen näytti yhtenäisine raitakuoseineen lastenmusiikkiorkesterilta, eikä vaikutelmaa ainakaan vähentänyt perhepiknikin taustamusiikiksi miksatut kappaleet. Basement-perjantain päätöksenä soittanut Ben Frost oli ainoa, jolla oli yritystä saada jäähalli sortumaan. Jääkylmää kirskuntaa ja polttavasti moukaroivaa bassoa – ihanaa! (JH)
Aurinkoisin psykedeelinen iltapäivämatinea
Monella tapaa ihaninta festareissa on iltapäivän ensimmäisten esiintyjien seuraaminen. Silloin ei ole vielä tungosta, aurinko paistaa ja kaikki on mahdollista! Tähän tunteeseen sopi upeasti Jane Weaverin keikka sunnuntai-iltapäivänä Aurora-lavalla. Hypnoottinen musiikki, uljaat melodiat ja Weaverin välitön habitus olivat omiaan hellimään kahden päivän festaroinnissa rispaantunutta sielua. (KV)
Totuuden nimissä en tiennyt Jane Weaverista mitään ennen Sidewaysia, mutta ihastuin. Upea, täysin pakottamaton meininki. (AB)
Rättö & Lehtisalo teemanaan veljeys ja kosmisuus. Avaruusshampanja ei ole koskaan maistunut näin hyvältä kuin näiden viiden ystävän kanssa valonnopeutta matkaa taittaessa. (JH)
Työ, jonka itsekin haluaisin
Sleaford Modsin dj:tä Andrew Fearnia kävi kateeksi. Hän hytkyi lavalla toinen käsi taskussa ja toisessa kaljapullo. Biisin loputtua hän löntysteli läppärille ja laittoi uuden kappaleen soimaan. Sitten hän palasi taas hytkymään ja juomaan kaljaa. Hänen työnsä minä haluaisin! Fearniin verrattuna esimerkiksi jatkuvasti laitteitaan näpränneiden Ruusujen keikka näytti kauhean stressaavalta. Kannattaa tehdä hommat valmiiksi kotona, niin keikalla voi keskittyä tärkeisiin asioihin! (KV)
Sidewaysin promoottori Artemi Remes oli ainakin toivottavasti viikonlopun onnellisin ja tyytyväisin henkilö. Niin hyvin järjestelyt, uusi alue ja festivaali kokonaisuudessaan toimi. En toki itse jaksaisi työtaakka tällaisen festivaalin järjestämisessä, mutta jos Sidewaysin ajaksi pääsisi Artemin lenkkareihin, niin saattaisi onnenkyynel tirahtaa. (JH)
Tomi Palsan kuvia Sidewaysista – klikkaa kuvaa suuremmaksi ja navigoi nuolin:
