Etsi
Sara Been uutuusbiisille saatiin myös musiikkivideo.
Vilma Jään toinen albumi saa julkaisunsa toukokuussa.
Gold T aloittaa vuoden uuden singlen julkaisulla.
ARSKA julkaisi viime vuonna viisi singleä, joista viimeisimmässä, eli joulukuussa ilmestyneessä CUJO-biisissä, vierailee keiju.
Pastel-levymerkille kiinnitetty Momo sai alun perin huomiota Soundcloud-kappaleillaan.
Axel Kalan uutuusbiisiä voi luukuttaa nyt suoratoistopalveluista.
Uuden albumin myötä Ismo Alanko suuntaa myös kiertueelle.
Rap-artisti Laimee julkaisi reilu vuosi sitten debyyttisinglensä Läpimätä.
Uutuusbiisi on jatkoa aiemmin tänä vuonna julkaistulle singlelle.
Litku Klemetti julkaisi singlen tulevalta ep:ltä, jota seuraa myös kiertue.
Veikkaus Arenallakin ensi vuonna konsertoiva Käärijä lähtee kiertämään Eurooppaa.
Mukana Edictin kappaleella vierailee Jaakko Kulta.