”Äärioikeiston ja fasismin nousu romahduttavat demokratian ja syöksevät Suomen sisällissotaan” – hardcore-yhtye Väistä! ei peittele tuntemuksiaan

Väistä!-yhtyeellä on asiaa.

27.01.2021

Hardcore-yhtye Väistä! on julkaissut uuden singlen Valkoinen lyhty.

Sinkkuun on saatu myös video.

Biisistä yhtye kertoo seuraavaa:

”Näin sisällissodan alkamisen muistopäivänä VÄISTÄ!-yhtye julkaisee tulevan kolmannen albuminsa toisen singlen Valkoinen lyhty. Käsittelyvuorossa on kotimainen maailmanlopun skenaario, jossa äärioikeiston ja fasismin nousu lopulta romahduttavat koko demokratian ja syöksevät Suomen uuteen sisällissotaan. Tällä kertaa asetelmat ovat kuitenkin täysin vinksahtaneet, sillä ”uusien valkoisten” ääriliikkeen tietämättä taustalla häärii ja vaikuttaa se pelottavin voima, oi suuri ja mahtava…”

Ja mikäli jo esittelytekstistä ei käy selville, mistä on kyse, niin kannattaa katsoa video ajatuksella. Yhtyeen albumi ilmestyy keväällä 2021 Blast of Silence -levy-yhtiön toimesta.

Videon näet alta.

Lisää luettavaa