Uutisoimme Teini-Pää -nimisen yhtyeen Abba-coverista. Yhtye versioi Abban SOS-hitin ja teki sen tuhdein punk-maustein. Sittemmin bändi julkaisi Hotelliin-biisin, jonka vinyylisinglen b-puoli SOS-cover 112 oli.
Nyt bändi on julkaissut taas uutta materiaalia. Koko kuuman kesän on menevä rock-biisi, jossa on yhtyeen tunnistettavaa soundia.
Bändi luonnehti biisiä itse Facebookissa näin:
”Teini-Pään arkistoista löytyi vanha biisi, jonka oli tarkoitus tulla meidän kasetille, mutta soitannollisten vaikeuksien takia päädyttiin säästämään myöhemmäksi ja treenaamaan jotta opitaan soittamaan se kunnolla…
Seiskan äänitysten aikana otettiin se vihdoin talteen, mutta se kuulosti meidän mielestä vähän ’vanhalta’ joten se jäi lojumaan arkistokaappin. Nyt päätettiin kuitenkin piristää kesäpäiviänne laittamalla se pihalle!”
Nyt soitannalliset ongelmat ovat siis takana ja biisin voit kuunnella alta. Jutussa mainittujen muiden kappaleiden pariin pääset tämän jutun alta.