Ensi vuoden luultavasti paras keikka julkistettiin jo nyt – sensaatiomaisen loistava Lankum saapuu Suomeen

Lankum saapuu Suomeen!

23.05.2024

Irlannin rikkaasta kansanmusiikkitraditiosta ammentava Lankum saapuu ensimmäiselle Suomen-keikalleen ensi vuonna.

Nykymusiikin arvostetuimpiin nimiin lukeutuva yhtye soittaa menestysalbuminsa False Lankum kokonaisuudessaan Helsingin Tavastialla lauantaina 1. päivä helmikuuta. Lisäksi konsertissa kuullaan yhtyeen tuotantoa vuosien varrelta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy Tiketissä maanantaina 27. toukokuuta klo 9.

Lankum sai alkunsa veljesten Ian ja Daragh Lynchin sukunimeä kantavana projektina. Poliittissävyinen punk väistyi sivummalle multi-instrumentalisti Radie Peatin ja viulisti Cormac MacDiarmadan liityttyä kokoonpanoon vuonna 2014. Irlannin folk-perinteen lisäksi Lankumin uniikkissa musiikissa on kuultavissa kaikuja nimiltä kuten Swans, Sunn O))) ja My Bloody Valentine. Yhtye kiteytti vaikutteet yhteen vuosi sitten maaliskuussa ilmestyneellä mestariteoksellaan False Lankum, joka palkittiin muun muassa arvostetulla Mercury-palkinnolla.

Keikkatiedot videon alla.

LANKUM (IE)
La 1.2.2025 Helsinki, Tavastia
LIPUT:
Myynnissä Tiketissä ma 27.5. klo 9
– alk. 37,50 EUR

Lisää luettavaa