Foo Fighters -kitaristi Chris Shiflett julkaisi vähän aikaa sitten Starry Nights & Campfire Lights -nimisen ep:n. Ep:ltä löytyy aiemmin julkaisemattomia livevetoja ja akustisia sovituksia Shiflettin Lost At Sea -albumilta. Mukana ep:llä ovat myös versiot Thin Lizzyn Cowboy Songista ja Hanoi Rocksin Don’t You Ever Leave Me -klassikosta.
Vaikka Shiflett ei olekaan yhtä nimekäs muusikko kuin Dave Grohl, on hän silti soittanut melkoisen suurissa yhtyeissä Foo Fightersin lisäksi: Shiflett on urallaan soittanut Foo Fightersin lisäksi bändeissä kuten No Use for a Name (1995–1999) ja Me First and the Gimme Gimmes (1995-2019).
Shiflett on aina ollut kova Hanoi Rocks -fani. Hän myös soitti Andyn The Real McCoy -projektissa vuonna 2009. Pesti jäi kuitenkin lyhyeksi, ja Shiflett sai tarpeekseen bändistä kolmen keikan jälkeen. Tuolloin Shiflett kertoi, ettei Andy ollut soittokunnossa keikoilla. Andy kiisti väitteet Rytmi-lehdessä.
Shiflett teki myöhemmin kappaleen nimeltä Helsinki, joka kertoi melkoisen suoraan Andysta. Tuosta biisistä ja Shiflettin ja Andyn väleistä voit lukea lisää täältä.
Alla Shiflettin versio Hanoi-klassikosta.