Haloo Helsinki! -erikoiskeikkojen liput myyntiin tällä viikolla – pidä kiirettä, viedään käsistä

Tavastialla tapahtuu.

02.05.2023

Haloo Helsinki! esiintyy tulevana kesänä festivaalilla yhteensä 14 kertaa.

Yhtye tekee elo-syyskuussa vielä muutaman keikan Helsingissä legendaarisella Tavastia-klubilla. Keikkapäivät ovat to 31.8., pe 1.9. ja la 2.9.2023. Tämän jälkeen Haloo Helsinki! vetäytyy studiooo äänittämään kahdeksatta albumiaan.

Bändi kertoo tiedotteessa seuraavaa:

”Älä pelkää elämää -albumi julkaistiin syyskuussa pari vuotta sitten, jonka myötä me ollaan tehty kymmeniä festarikeikkoja, ikimuistoinen Haloo Stadion! -konsertti, sekä Jäähallikiertue viime vuoden joulukuussa. Meiltä on toivottu matkanvarrella useaan otteeseen myös klubikeikkoja, joten mikä olisikaan parempi paikka ja ajankohta päättää tämä keikkaperiodi, kuin esiintyä muutaman kerran kotikaupunkimme rock-pyhätössä Tavastia-klubilla. Siellä on aina ihan oma meininki, jossa vuorovaikutus ja yhteisöllisyys fanien kanssa pääsee lentoon puolin ja toisin. Näihin keikkoihin on hienoa lopettaa ”Älä pelkää elämää” -albumin kiertue, ja saada voimia tuleviin studiosessioihin.”

Liput Tavastia-klubin keikoille tulevat myyntiin to 4.5.2023 klo. 09:00 Tikettiin.

Lisää luettavaa