Heikki Kuula teki uutta levyään, kuin se olisi viimeinen – lopputuloksena roadmovie, jossa auto on katollaan

Levyllinen Heikki Kuulaa.

Marek Sabogal

Heikki Kuula julkaisi edellisen sooloalbumin Heijastuksia täydelliseltä rundilta vuonna 2014, joten uutta on osattu odottaa. Uusi 404-albumi ei toki ole minkään kuivan kauden päätös, onhan räppäri ollut todella ahkerana esimerkiksi Teflon Brothersin riveissä. Tämän lisäksi räppäri on julkaissut tukun yksittäisiä singlejä, sekä ollut vierailijan roolissa lukuisilla eri julkaisuilla.

Tämän lisäksi räppäri julkaisi uuden version PLLP-albumistaan. Hämmennystä Kuula onnistui herättämään julkaistuaan Instagramissa kuvan kutsusta Linnan juhliin. Sittemmin kutsun havaittiin olevan väärennös, Rumba käsitteli asiaa täällä.

Linnan juhlat liittyy tähän uutiseen sillä tavoin, että kyseisellä tempauksella mainostettiin nyt ilmestyneeltä levyltä löytyvää Presidentti-biisiä. Presidentti antaa toimivan kuvan siitä, mitä levyltä voi odottaa. 404 ei ole varsinaisesti rap-levy, vaikka sen perusidea räppiin keskeytyy.

Facebookissa Kuula nimittäin kertoo, että albumi on road movie, jossa ”bling-räppäri ajaa kolarin ja ajautuu tajuttomana matkalle syvälle alitajuntaansa. Asetelma on omaelämänkerrallinen.”

Samalla Kuula toteaa, että ”pinnallinen sinkuttelu” (edellä mainitut yksittäiset singlejulkaisut) ovat taakse jäänyttä elämää ja nyt on keskitytty albumikokonaisuuteen.

Kokonaisuudet ovat Kuulalla olleet hyvin hallussa. Lisäksi voi todeta, että jokaisella levyllä on jotain uutta. Kuulan sanoitukset ovat hyvin omaleimaisia, joten artistin tunnistaa musiikin takaa, vaikka ääni kellossa on usein eri.

Tällä kertaa ero on varsin selkeä, koska nyt ammennetaan rock-musiikista, mutta edelleen räpin elementtejä hyödyntäen. Kuula on tehnyt bändikeikkoja, joten mitään uutta tämä ei sikäli ole. Levylle on haalittu kovia tekijöitä, muun muassa Pää Kii -yhtyeen Lauri Eloranta ja Stam1na-kippari Antti Hyyrynen ovat messissä. Eloranta toimi myös levyn tuottajana.

Kuulamaiseen tapaan levystä tulee paikoitellen mieleen J. Karjalainen, mutta myös niinkin tuore yhtye kuin Atomirotta. Kuten edellä todettiin, nahkaansa artisti ei varsinaisesti ole luonut uudelleen, vaan levy nivoutuu osaksi diskografiaa. Jää nähtäväksi mille paikalle asettuu, tiedotteella Kuula kertoo tehneensä levyä kuin viimeistään.

”Nyt kun homma on ohi, pääsen taas hetken haaveilemaan, että tämä olisi tässä.”

Alla muutamia näytteitä levyn kirjosta.