Kallio kohtaa New Yorkin – Heikki Kuulan arvostettu debyytti levytettiin kokonaan uusiksi

Heikki Kuula veti räpit uusiksi, PNC remiksaa. Mukana myös täysin uusi kappale.

05.08.2017

Heikki Kuulan virallisesta debyyttialbumista PLLP:sta tulee ensi vuonna kuluneeksi 10 vuotta. PLLP esitteli monille synkkiä hahmoja sisältävän kokonaisuuden, joka ei tunnu vanhentuneen päivääkään.

Nyt levystä on tehty uusi PLEP-versio, kun tuottajaduo PNC on remiksannut osan kappaleista 90-luvun New York -saundin hengessä. Kokonaisuutta on pyritty tekemään analogisesti samplereineen ja kelanauhureineen.

Myös räpit on purkitettu uusiksi, joten samalla kuulee kuinka hyvin Kuula vetää vuosien takaiset riimit uudelleen purkkiin. Mikin varressa on tietysti myös levyltä tutut vierailijat Heinis, Pyhimys ja Tommishock.

Kuten PLEP-nimestäkin voi päätellä, niin levyllä ei ole aivan kaikkia kappaleita, sisältäen vain 10 biisiä.

Mielenkiintoisena lisänä joukossa on Perhosveitsi-Heikin ja Lika-Akin Katuvisioita-levyllä julkaistu Aakkoset ja aivan ennen julkaisematon Kallion Kyy, joka on kyhäilty kasaan remiksausten yhteydessä.

Tsekkaa biisilista kokonaisuudessaan alta. Levyä pääset kuuntelemaan striimauksena alta, mutta sen lisäksi siitä on julkaistu kasetti, cd ja vinyyli. Vanha alkuperäinen PLLP löytyy useimmista suoratoistopalveluista.

1. Kallion kyy
2. Pese selkää
3. Sporissa intro
4. Sporissa
5. Hasla ei friistailaa feat. Pyhimys
6. Kallion poika
7. Arjen sankarit feat. Heinis
8. Aakkoset
9. Musta paivä feat. Tommishock

Lisää luettavaa