Kuumaa-yhtyeen levy Pisara meressä jatkaa albumilistan ykkösenä myös viikolla 28. Billie Eilish on kakkosena, ja kolmosena on Kuumaan Hyvikset ja pahikset. HIMin Deep Shadows And Brilliant Highlights -uusintajulkaisu nousee sijalle yhdeksän, ja on samalla korkein uutuus.
Sinkkulistalla on tuttuja nimiä: ykkösenä on Mirellan ja Lauri Haavin biisi Luotathan, ja kakkosena on Costin Vaisto (feat. Juuna Chill). Kolmosena on Olgan ja Isac Elliotin kappale Stadi (Alicia). Sinkkulistan korkein uutuus on Jenni Vartiaisen uutuuskappale Viimeinen pisara (feat. Etta) sijalla kahdeksan.
Fyysisellä albumilistalla on tuttuun tapaan eniten muutoksia. HIMin Deep Shadows And Brilliant Highlights on ykkösenä. Kakkosena onkin sitten listan mielenkiintoisin uutuus eli Amorphiksesta, Barren Earthista ja Mannhaista tutun Olli-Pekka Laineen johtaman Octoploid-yhtyeen albumi Beyond The Aeons. Yhtye yhdistelee musiikissaan 90-luvun death/black metalia, 70-luvun progea sekä 90-luvun psykedeelistä rockia. Metallica nostaa sijoituksiaan albumilla 72 Seasons sijalle kolme.
Lisää listasijoituksia täältä.
