JVG-elokuva saa viimeinkin ensi-iltansa – tänään ilmestynyt musiikkivideo raottaa elokuvan sisältöä

Syssymmäl-biisin video antaa esimakua maaliskuussa valkokankaille saapuvasta dokumentista.

11.02.2022

Vuodet ollu tuulisii -nimellä kulkevan JVG-elokuvan oli määrä saada ensi-iltansa viime vuoden elokuussa, mutta vähemmän yllättäen koronapandemia sotki suunnitelmat. Ensin tammikuulle siirtynyt ja siltäkin osin toistamiseen peruuntunut dokumentti on viimeinkin saanut lopullisen julkaisupäivämääränsä, joka on 25.3.2022.

Cocoa Playn tuottama sekä Taito Kawatan ja Miika Särmäkarin ohjaama elokuva pitää sisällään Jare Brandin ja VilleGallen kertomusten lisäksi yhtyeen matkassa mukana olleiden taustavaikuttajien sekä perheenjäsenten haastatteluja, joita rytmitetään yli 10 vuoden ajan taivaltaan taltioineen yhtyeen livemateriaalilla. Elokuvassa pääsevät ääneen muun muassa VilleGallen veli ja isä, Jare Brandin äiti, Cheek, Juno ja Pyhimys, sekä PME:n perustajat Antti Kosonen ja Andrei Kipahti.

Vaikka dokkarin ensi-iltaan on vielä hetki aikaa, aivan tyhjän päälle ei tämän uutisen myötä tarvitse jäädä. JVG nimittäin julkaisi tänään musiikkivideon tammikuun alussa ilmestyneeseen Syssymmäl-biisiinsä, joka muodosti tunnelmallisuudellaan makoisan kontrastin tuplasinglen toiselle osapuolelle, rennolle ja rempseälle Vamos-kappaleelle. Voit lukea biiseistä tarkemmin täältä.

Syssymmäl-musiikkivideo tarjoaa jotain erityistä etenkin heille, jotka ovat JVG-elokuvan suhteen malttamattomia, sillä videossa nähdään otteita tulevasta dokumentista. ”Pääsimme viimeinkin julkaisemaan Syssymmäl-musiikkivideon!” JVG hehkuttaa. ”Video on rakentunut arkistomateriaaleista matkamme varrelta, ja antaa myös esimakua tulevasta Vuodet ollu tuulisii -elokuvasta, jonka saamme vihdoin kaikkien nähtäville maaliskuussa 2022.”

Voit katsoa alta sekä kyseisen musiikkivideon että JVG-elokuvan virallisen trailerin.

Lisää luettavaa