Kollegoiden ylistämä 17-vuotias huippulupaus julkaisi debyyttialbuminsa – tekee kaiken itse

Viimeksi Elastinen osoitti kunniaa Pessalle.

Juuso Martikainen

Kerroimme Pessasta Sun kaa -biisin yhteydessä joulukuussa. Pessa kuvaili musiikkiaan tuolloin näin:

”Tällä hetkellä teen hyvin hiphop/jazz/lofi -vaikutteista musiikkia. Juuri ilmestynyt kappale on vasta mun toinen biisi, jossa on pelkkää laulua. Oon duunannut nyt vajaat 3 vuotta mun debyyttialbumia, joka on hyvin pitkälti räppiä. Albumi tulee ulos todennäköisesti ensi tammikuussa!”

Muusikossa on se erikoisuus, että ikää on vasta 17 vuotta ja hän tekee kaiken itse. Siitä huolimatta (jos ikään ei suhtauduta vain numerona) jälki kuulostaa laadukkaalta ja valmiilta. Se ei ole jäänyt yleisöltä huomaamatta, ja tässä tapauksessa yleisöllä tarkoitetaan kollegoita.

Viimeksi Elastinen osoitti kunniaa Pessalle nimeämällä hänet IG-storyssaan yhdeksi kiinnostavimmista nuorista nimistä. Sitä ennen raskassarjalaisista kunniaa on osoittanut muun muassa Rekami.

Kiinnostavampia nuoria nimiä Pessa todellakin on ja debyyttialbumi Jazzijäbä antaa perustelut sille.

Ennen itse pihviä pienenä kertauksena artistista vielä seuraavat:

Hän vaikuttaa Kuopiossa, opiskelee musiikkia, soittaa torvea, kokkaa biittinsä itse ja on varustettu, noh, aikuismaisella flow’lla. Näistä syistä lahjakkaaseen artistiin oli syytä ottaa yhteys ja kysyä levystä.

”Muistan kun Niko Nova laittoi mulle joskus yli kolme vuotta sitten viestiä ja sanoi että on fiilistellyt mun juttuja. Se oli mulle silloin tosi iso juttu ja kelasin, että nyt on aika alkaa tekemään jotain isompaa projektia”, Pessa alustaa levyn syntyhistoriaa. Tämän jälkeen alkoi itse työ:

”Aluksi tein vaan biittejä ja kirjoitin sanoja miettimättä minkäänlaista kokonaisuutta, mutta myöhemmin levylle tuli esimerkiksi intro- ja outrobiisit. Äänitin albumin viime kesän ja syksyn välillä mun porukoiden vaatekomerossa.”

Kokonaisuudesta kerrotaan mielenkiintoinen jippo:

”Vaikka biisit eivät olekkaan ihan siinä järjestyksessä missä olen ne tehnyt, niin albumia eteenpäin mennessä voi ehkä huomata jonkinlaisen kehityksen. Ainakin omasta mielestä parhaat biisit löytyvät albumin loppupuoliskolta.”

Jazzijäbä tarjoillaan kuumana, niin levylläkin kerrotaan. Vierailijoina toimivat jo mainittu Niko Nova, Artissimo, Heebo, Jasa ja Kömmi. Biisejä levyllä on 11 ja alussa mainittua Sun kaa -kappaletta ei laisinkaan.

Joten tsekkaa Jazzijäbä suoratoistopalveluista ja edellinen haastis täältä.

Alla pari näytettä tulevasta: