Korona synnytti rap-albumin – Heikki Kuulan piti lähteä kiertueelle, mutta tekikin uuden levyn

Uutta Kuulaa.

Heikki Kuula julkaisi keväällä 404-albumin, joka oli räpin sijaan huomattavasti enemmän rockiin ja indieen kallellaan. Sen levyn tiimoilta Kuulan oli tarkoitus lähteä kiertueelle, mutta korona iski rajusti Suomeen ja hallituksen asettamat rajat pantiin täytäntöön. Uusimaa meni kiinni, Kuula lähti mökille.

Seuraavan kuukauden hän vietti mökillään kirjoittaen uutta albumia. Kuukauden aikana kasaantui valmiiksi kokonainen albumi ja se on julkaistu nyt.

Musta 8 on edellistä hivenen räpimpi levy, mutta samoja lauluvetoisia ja tuotannollisesti uudistuneita tunnelmia aistii nytkin. Ainoastaan levyn avausraita Inhottava jäbä on selkeämpi suomirap-biisi. Kappaleella vierailee Tippa, joka julkaisi oman korona-tuotoksensa äskettäin.

Bleakkin tuottamaa avausraitaa lukuunottamatta levy on tuotettu pääosin edellisestä albumista vastanneen Lauri Elorannan kanssa. Levyllä vierailevat Tipan lisäksi Sir Liselot, Pikku Kukka, Tuomas Palonen sekä Hullu Ruusu.

Levyn riemastuttavimpia hetkiä on Guccin släbäri -kappale, joka kuulostaa siltä kuin Kuula kanavoisi sisäistä Ismo Alankoaan kaikessa räjähtävyydessään. Elämän snägärillä on rauhallinen, elämää pohtiva kappale.

Koko ep löytyy suoratoistopalveluista, tsekkaa jutussa mainitut biisit alta. Edellisestä levystä lisää täällä.