Kotimaisen tuottajan debyyttilevyä tehtiin niin New Yorkissa kuin Pariisissakin – mukana vaikuttava määrä vierailijoita ympäri maailman

Misha tutkii levyllään yön eri värejä.

02.12.2022

Misha julkaisi keskiviikkona 30. päivä marraskuuta debyyttilevynsä nimeltä Nocturnal. Kyseessä on pitkän linjan tuottaja ja Haamu-nimelläkin vuosikaudet räpännyt artisti, mutta siitä huolimatta kyse on tosiaan Mishan esikoiskokopitkästä. Albumin on tuottanut, miksannut ja masteroinut Misha, ja sen julkaisee newyorkilainen itsenäinen levy-yhtiö Sundae Sauuce.

Kahdeksan kappaleen kokonaisuudella vierailee kunnioitettava määrä tekijöitä niin tuotannon, räpin kuin laulunkin laitamilta, joista valtaosa tulee Suomen ulkopuolelta – he ovat Kaisha, Oddisee, Cocabona, Debórah Bond, Anonymuz, Alexander Mack, Senpu, Jussi Halme, Ayelle, Sattalite, Janelle Mack, El Prez, Ebonique ja Katori Walker. Levyn kappaleita tehtiin Helsingissä, Brightonissa, Pariisissa, Tukholmassa, New Yorkissa, Los Angelesissa, Pasadenassa ja Hyattsvillessä.

Albumin nimet harvoin kurovat kokonaisuuksia yhteen sellaisella täsmällisyydellä kuin Mishan Nocturnal. Sana tarkoittaa yöllistä, tai yöhön jollain tapaa liittyvää tai suhtautuvaa. Öinen matka alkaa levyllä Brightonissa asuvan r&b-laulajan Kaishan kanssa tehdystä kesäillan sielun vangitsevasta Imagination-kappaleesta (lue lisää täältä), ja päättyy kalifornialaisen hiphop-artistin Katori Walkerin ja laulaja-lauluntekijän Janelle Mackin kyllästämään auringonnousun tapaista mielihyvää jäljittelevään Vibrations-kappaleeseen.

Väliin mahtuu kokonainen galaksi säihkyviä sävyjä, jotka rakentavat kuuntelukokemuksen nyansseiltaan rikkaaksi ja Mishan monipuolisuuden ja vahvan oman tuotannollisen leiman kerta toisensa jälkeen todistavaksi matkaksi, jonka aikana voi tuntea lentävänsä pimeän tähtitaivaan läpi. Muun muassa r&b:n, hiphopin, discon ja ”vapor soulin” keinoin kappaleet kertovat tarinoita romansseista ja nautinnoista, mutta myös menetyksistä ja kaipauksista. Tunnelman voi kokea yhtä hyvin viettelevän eroottisena kuin vapautuneen riehakkaana, sillä täyteläisen tummia sävyjä riittää.

”Rakastan aikaisia aamuja, mutta tunnen itseni energisemmäksi iltaisin”, Misha sanoo. ”Silloin inspiroidun luomaan. Yritin tavoitella levyllä erilaisia yöhön liittyviä puolia ja viboja, kuten uneksiminen, ajelu, rakastelu, itsereflektio ja mielensä keventäminen.”

Helsingissä asuva ja ukrainalaiset juuret omaava Misha julkaisi debyytti-ep:nsä nimeltä Gusto viime vuonna. Hänen musiikkiaan on soinut muun muassa Soulection Radio:ssa, BBC Radio 1Xtra:ssa ja HBO Maxin South Side -sarjassa.

Alta voit katsoa Imagination-kappaleen musiikkivideon ja kuunnella koko Nocturnal-albumin.

Lisää luettavaa