Kovia klubikeikkoja tarjolla kevättalvella, Crystal Castles tekee kesän Ruisrockissa

18.12.2012

Lauluntekijöiden Samettiklubi starttaa tammikuussa eikä sen jälkeen kenenkään keikkakalenterissa ole liikaa aukkoja. Ruisrock sai myös ensimmäiset kiinnityksensä.

Kuva: Virve Nyyssönen

Vuodesta 2001 pyörinyt Samettiklubi saa uuden kodin Bar Loosesta. Biisintekijöille tarkoitettu lava aukeaa kahdesti kuussa. Alkujaan Semifinalissa aloittanut ja sittemmin baarista toiseen vaeltanut klubi on ollut akustisen musiikin- ja lauluntekijöiden matalan kynnyksen esiintymislava. Se on ollut aloittelevien artistien ponnahduslauta, mutta myös marinoituneiden muusikoiden paikka kokeilla uusien kappaleittensa toimivuutta. Muiden muassa Mirel Wagner, Olavi Uusivirta, Chisu ja Tuure Kilpeläinen ovat käväisseet Samettiklubin lauteilla hikoilemassa.

Samettiklubi open stage avaa heti uudenvuodenpäivänä. Samettilaisten lisäksi tulessa ovat Ufo Mustonen ja Emily Cheeger, joka undergroundpiireissä tunnetaan paremmin nimellä VUK. Molemmat artistit tekevät soolokeikan.

Lippuja 1.1.2013 kello 18.30–22.00 juhlittaviin avajaisiin saa Bar Loosen ovelta 5 euron kappalehintaan. Hinta sisältää narikan. Esiintyjille sisäänpääsy on vapaa.

Uudenvuodenpäivän jälkeen klubi ja lava on auki joka toinen tiistai, mikä on syytä jo heti kättelyssä merkitä kalenteriin.  Lisää tietoja saa tapahtuman Facebook-sivulta: www.facebook.com/samettiklubi

Ja kun allakka on nyt levällään, kannattaa sinne lisätä tietoja parista muustakin konsertista ja konserttikiertueesta. Sekä tietysti festarikesästä.

Ruotsalainen Grave-yhtye piipahtaa Suomessa helmikuussa Oulussa ja Helsingissä. Death metal -setti tarjotaan Oulun Nuclear Nightclubissa perjantaina 15.2. ja Helsingissä Virgin Oilissa lauantaina 16.2. Oulussa lipunmyynti alkaa 2.1. Levykauppa Äxässä kahdellakympilla, Helsinkiin lippuja voi ruveta kyselemään jo 20.12. alkaen Tiketistä, jossa hinta asettuu 15 ja 18 euron kohdalle.

Pohjanlahden takaa tulee kevättalvella metallistien lisäksi toinenkin ruotsalaispumppu. Glam-bändi Hardcore Superstar julkaisee helmikuussa uuden C’mon Take On Me -albumin ja heittää sen kunniaksi klubikiertueen Suomessa. Yhdessä suomalaisen Baton Rogue Morguen kanssa yhtye käväisee 27.3. Turun Klubilla, 28.3. Joensuun Kerubissa ja 29.3. Tampereen Pakkahuoneella. Kiertue päättyy lauantaina 30.3. Helsingin Tavastialle.  Lipunmyynti keikoille alkaa keskiviikkona 19. joulukuuta Tiketissä hinnan ollessa alkaen 23,50 euroa.

Keväthankien haihduttua kauniiksi kumpupilviksi kesätaivaalle on aika ripustaa toppahousut Tavastian narikkaan ja kirmata paljain säärin kohti festareita. Tänään näet vahvistettiin aiemmin kerrottujen festariuutisten lisäksi se ilouutinen, että kanadalainen Crystal Castles räjäyttää Ruisrockin.

5.–7. heinäkuuta järjestettävät festarit saavat myös vahvistuksekseen ruotsalaisen Icona Popin. Kotimaista kaartia edustavat Kerkko Koskinen Kollektiivi, PMMP, Disco Ensemble ja tietenkin uuden levyn julkaiseva HIM. Lauantain ja kolmen päivän lippuja sopii kysellä Tiketistä kuluvan kuun aikana.

Lisää luettavaa