Kyytiä ahneille pyrkyreille, vallanpitäjille ja kainalotuulettelijoille – Yleislakko ei kumartele ketään

Yleislakko antaa huutista vähän kaikille.

20.02.2017

Yleislakko julkaisee neljännen albuminsa Hyvästi kauniit poutapäivät perjantaina 24. helmikuuta.

Meno on tuttua jo edellisistä albumeista, ja kyytiä saavat niin vallanpitäjät kuin onnekkaat pelurit, ahneet pyrkyrit ja kultalusikka suussaan syntyneet.

”Levyllä on tällä kertaa ehkäpä tärkeimpänä yksittäisenä teemana rasismin ja nationalismin nousu maassamme ja myös muualla maailmassa. Me emme usko kenekään olevan muita parempi tai etuoikeutetumpi, me uskomme tasavertaisuuteen ihmisten välillä. Me emme tahdo olla mitään mystisiä ”tolkun ihmisiä”.  Me olemme ennemmin vaikka suvakkeja ja punamädättäjiä pahimmasta päästä, mutta ainakin tiedämme paikkamme ja mitä arvoja puollustamme. Myös ihmisuhteet ovat mukana aiheiden joukossa, mutta mitään siirappisia rakkauslauluja on silti turhaa etsiä vieläkään, niitä ei Yleislakon levyille tule, yhtye ilmoittaa kollektiivisesti”, bändi kertoo tiedotteessa.

Kuuntele Hyvästi kauniit poutapäivät ennakkoon alta.

Lisää luettavaa