Saimaa julkaisi viimeisimmän albuminsa Vol. 6 maaliskuussa. Kerroimme asiasta täällä. Levy on saanut osakseen lähes yksimielistä hehkutusta mediassa.
Jo tuolloin kerrottiin, että Saimaa julkaisee tänä vuonna myös toisen levyn. Tänään julkistettiin, että Vol. 7 ilmestyy edellisen levyn tapaan ikonisen Love Recordsin kautta syyskuun 6. päivä.
Yhtye nähdään seuraavan kerran livenä Helsingin Allas Sea Poolilla 31.5. Muita tulevia keikkoja voit bongailla bändin Facebookista täältä.
Kuuntele edellinen albumi täältä.