Manna julkaisi uutta musiikkia, ep:kin tulossa: ”Työskentelin yhteistyössä arvostamieni kollegojen kanssa”

Manna julkaisi ensimmäisen singlen tulevalta ep:ltään.

Neljän albumin verran englanninkielistä musiikkia julkaissut, muun muassa Kerkko Koskinen Kollektiivissa vaikuttanut Manna julkaisi tänään ensimmäisen singlensä tulevalta ep:ltään.

Ep:ltä löytyy suomenkielisiä kappaleita, joista osa on tehty yhdessä tunnettujen lauluntekijöiden kanssa.

Manna avaa levyä seuraavasti:

”Suomenkielinen EP on ollut itselleni uudenlainen tapa tehdä. Olen tottunut säveltämään ja sanoittamaan pidemmälle yksinäni ennen kappaleiden esittämistä muille levytyksessä (mukana) oleville. Tällä EP:llä työskentelin yhteistyössä arvostamieni kollegojen kanssa jo kappaleiden syntyhetkestä lähtien ja se toi kappaleisiin uudenlaista synergiaa”, Manna kertoo. ”Erilainen tekemisen tapa oli myös tietoinen valinta erottaa suomenkielinen ja englanninkielinen materiaalini toisistaan, ihan jo prosessinkin tasolla.”

Ensimmäinen single Ai tämä oli taivas on kirjailija, runoilija ja muusikko Miki Liukkosen kanssa sanoitettu ja osa Matti Mikkolan (Tehosekoitin, Saimaa) kanssa yhdessä sävellettyjen kappaleiden kokonaisuutta. Biisin on tuottanut Tuomo Prättälä.

Kuuntele kappale alta.

Liminaali-niminen ep ilmestyy 2. päivä lokakuuta.