Marco Hietala jätti tänä vuonna Nightwish-yhtyeen pitkän uran jälkeen. Basisti oli yhtyeessä vuodesta 2002 ja hänen aikanaan Nightwish julkaisi kuusi albumia ja heitti kosolti keikkoja. Kiipparisti Tuomas Holopainen paljasti Voicen haastattelussa Hietalan lähdön lähes merkinneen Nightwishin loppua.
Korvaaja on kuitenkin löytynyt ja tarina saa jatkua. Hietalan seuraajaksi on ilmoitettu Wintersun-bändistä tuttu Jukka Koskinen. Koskinen toimii aluksi sessiomuusikkona ja jatkosta päätetään kesän jälkeen.
Asiasta kerrottiin yhtyeen järjestämien virtuaalikonserttien kynnyksellä. Nightwish veti kuluneena viikonloppuna kaksi virtuaalikonserttia .
Millekään pikkuyleisölle Koskisen ei ole tarvinnut esittäytyä: pelkästään perjantain keikkaa on keikkamyyjän mukaan seurannut yli 150 000 katsojaa. Valtaosa katsojista on tullut Euroopasta, sekä Pohjois-Amerikasta. Yhteensä kuitenkin jopa 108 eri maasta.
Sisarlehdessämme Soundissa on raportti virtuaalikonsertista. Sen löydät täältä.