Marko Ahtisaari jatkaa Helsingin juhlaviikkojen taiteellisena johtajana

Tulikaste sujui ilmeisesti sen verran hienosti, että pesti jatkuu vuoteen 2023.

30.10.2019

Marko Ahtisaari aloitti Helsingin juhlaviikkojen taiteellisena johtajana elokuussa 2018, eli viime kesän juhlaviikot olivat varsinaisesti ensimmäinen, jota hän oli alusta alkaen rakentamassa. Suomen suurin taidefestivaali tarjosi yleisölle 18 päivää kansainvälisiä kärkinimiä, tuoreita taidekokemuksia ja kaupunkitilaan levittäytyneitä ääni- ja valoteoksia.

Helsingin juhlaviikkojen taustaorganisaationa toimiva Helsingin tapahtumasäätiön hallitus on päättänyt jatkaa Ahtisaaren kautta vuoteen 2023 asti.

”Hallitus on vakuuttunut siitä, että Helsingin juhlaviikot auttaa Ahtisaaren johdolla kehittämään kasvavaa ja monitaiteista kaupunkia. Vuoden alussa perustetun Helsingin tapahtumasäätiön vakiinnutettua toimintansa on tarkoituksenmukaista jatkaa myös taiteellisen johtajan toimikautta”, kertoo hallituksen puheenjohtaja Juhana Vartiainen.

”Tänä vuonna festivaali tarjosi yhdeksän maailman ensi-iltaa, joista yli puolet oli julkisessa tilassa. Avasimme taiteen pintoja teknologiaan, hyvinvointiin ja luontoon, ja näitä teemoja on tarkoitus tulevina vuosina syventää. Tähän suuntaan on ilo jatkaa entistäkin pitkäjänteisemmin yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa”, sanoo Marko Ahtisaari.

Seuraavia Helsingin juhlaviikkoja vietetään 20.8.–6.9.2020. Alla Rumban raportteja viimekesäisiltä juhlaviikoilta.

Lisää luettavaa