Mitä oikein tapahtuu Helsingin MTV Push -tapahtumassa? Toimittajamme paikan päällä

11.09.2014

The Circus -klubilla paraikaa käynnissä oleva MTV Push on herättänyt porua some-keskusteluissa.

Teksti: Saku Schildt

Tuleeko MTV Push -tapahtumasta Helsingille kallis mahalasku? Tätä on pohdittu viime päivät sosiaalisessa mediassa.

Suurella rahalla Helsinkiin järjestetystä MTV Pushista toivotaan Suomelle käyntikorttia ja mainosta, jolla maamme esiteltäisiin ulkomaisille 16–25-vuotiaille nuorille houkuttelevana ja trendikkäänä paikkana opiskella ja työskennellä. MTV tekee tapahtumasta puolen tunnin koosteen, joka esitetään yhtiön kansainvälisillä kanavilla.

Summat kuulostavat hurjilta: tapahtumaa tuetaan julkisista varoista jopa 850 000 eurolla, josta kaupungin osuus on puolet. Loput hoitavat työ- ja elinkeinoministeriö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö. Vertailukohdaksi mainittakoon Flow, joka sai kaupungilta tänä vuonna tukea 30 000 euroa.

Tapahtuma jakaantuu useaan osaan. Kauppatorin ja Senaatintorin liepeillä Torikortteleissa järjestettiin keskiviikkona MTV Push Helsinki Block Party, Nuorten toimintakeskus Hapessa samana päivänä MTV News Workshop. Tänään on Lasipalatsille nostettu Talent Village, johon luvattiin muun muassa skeittausta, katutaidetta, tanssia ja musiikkia. Torstai-lta huipentuu The Circus -yökerhossa järjestettävään konserttiin, jossa pääesiintyjänä on brittiläinen Charli XCX. Huomenna järjestetään muotitapahtuma.

Kohu nousi siitä, kun ennakkomarkkinointi ei rahamääristä huolimatta ottanut onnistuakseen ja esimerkiksi tapahtumien Facebook-sivut keräsivät vain joitain kymmeniä tai satoja seuraajia. Muun muassa vapaa toimittaja ja Rumban entinen toimituspäällikkö Janne Flinkkilä nosti asian esille avoimessa Facebook-statuksessaan. Twitterissä on käyty samanluontoista keskustelua.

Rosvot-blogi kertoi tänään, että Block Partyn yleisömäärä jäi vaatimattomaksi. Helsingin Sanomien Nyt-liitteen artikkelissa puolestaan kerrotaan, että Lasipalatsin tapahtumassa olisi ollut niin ikään väljää ja Circuksen-keikalle olisi myyty vain 300 lippua. Klubin yleisökapasiteetti on maksimissaan 1500 asiakaspaikkaa.

Tänään on tullut tietoja, että Circukseen on tarjottu halukkaille ilmaisia lippuja ja Facebookissa olisi rekrytoitu ”innokkaita musiikin ystäviä yleisöksi luomaan tapahtuman tunnelman”.

Miltä paikan päällä sitten loppujen lopuksi näyttää? Rumban päätoimittaja Teemu Fiilin on tälläkin hetkellä MTV Pushin pyörteissä ja raportoi, että ainakin tupa on onnistuttu täyttämään melko hyvin.

”Sisällä on aika hyvin yleisöä. Todella nuori keski-ikä, mikä sopii tapahtuman profiiliin. Becky Hill esiintyy, vastaanotto on enemmän varovaisen positiivinen kuin kovin riehakas. Lattia on suht täynnä porukkaa, muutama tanssii”, Fiilin kuvailee puhelimitse tunnelmaa.

”Vähän semmoinen meno, että yleisö on tullut tsekkaamaan, millainen meininki. Ulkona oli pitkä jono, siinä useimmat olivat ilmeisesti tulleet paikalle ilman ennakkolippua. Kuuleman mukaan tänne on tuotu satakunta ihmistä Euroopan MTV-yhtiöstä ja jotain väkeä Roviolta. Jos tänne on jengiä haalimalla haalittu, niin ainakin on onnistuttu haalimaan oikean ikäistä.”

Palaamme MTV Push -asiaan perusteellisemmin lähiaikoina. Alla Fiilinin ottamia kuvia Circuksen ulko- ja sisäpuolelta:

Jono Circuksen edessä yhdeksän maissa.

Jono Circuksen edessä yhdeksän maissa.

Tunnelmaa yökerhon sisältä.

Tunnelmaa sisätiloista.

Esiintymislavan edustaa.

Lavan edustaa.

PÄIVITYS KLO 23:58:
Fullsteamin Juhannes Kinnunen raportoi Twitterissä illan yleisömäärästä:

Lisää luettavaa