”Muiden artistien onneksi emme ole tänä vuonna kisassa mukana” – Blind Channel on täynnä itsevarmuutta UMK:n kynnyksellä

Uuden musiikin kilpailun loppuottelu lähestyy.

Suomen euroviisuedustaja valitaan vajaan kolmen viikon päästä käytävässä Uuden musiikin kilpailun finaalissa. Tänä vuonna paikasta kisaavat Cyan Kicks, Bess, The Rasmus, Younghearted, Olivera, Tommi Läntinen ja Isaac Sene.

Turun Logomossa lauantaina 26. helmikuuta järjestettävän finaalitapahtuman avaa Suomea viime vuonna edustanut ja viisuissa kuudenneksi sijoittunut Blind Channel. Yhtye lupailee räjäyttävää aloitusta illalle.

“Otamme Logomosta tuttuun tapaan kaiken irti. Muiden artistien onneksi emme ole tänä vuonna kisassa mukana”, yhtye kommentoi.

Blind Channelin Euroviisuissa saavuttama menestys ja kansainvälinen huomio innoittivat monia tämän vuoden kisaajia ottamaan osaa Uuden musiikin kilpailuun. Finalistiseitsikon haastattelut ovat luettavissa täällä.

Lue myös Rumban toimituksen pika-analyysit kisabiiseistä:

Uuden musiikin kilpailun finaali järjestetään 26. helmikuuta ja esitetään suorana lähetyksenä Yle TV1 -kanavalla sekä Yle Areenassa klo 21.

Lisää luettavaa