Nyt podetaan polttavaa syyllisyyttä ja takerrutaan menneeseen

Anni Pohto julkaisi Closure-kappaleen. Katso lyriikkavideo.

25.01.2021

Anni Pohto julkaisi syksyllä Deep-singlen, joka oli ensimmäinen maistiainen tulevalta The Rising -teemalevyltä. Niistä tarkemmin täällä. Deep sai jatkoa Closure-sinkusta, jonka lyriikkavideo saa ensiesityksensä Rumban sivuilla nyt.

”Halusin tehdä lyriikkavideon, josta huokuu se raskas, pysähtynyt ja kipeä tunnelma, kun jotain on jäänyt – ja jää edelleen – kommunikoimatta”, Pohto sanoo.

”Usein teeskentelemme, ettemme aisti toisten todellisia oloja, joskus taas välttelemme itse nostamasta rehellisesti asioita keskusteluun. Lopputuloksena on tilanne, joka ei tule päätökseen, vaan jää vaivaamaan.”

Pohto on ideoinut itse videon konseptin, toteuttaja on toiminut Bynew. Katso polttavasta syyllisyydestä ja menneeseen takertumisesta kertovan kappaleen video alta.

Lisää luettavaa