Ol’ Dirty Bastardin leski vaatii miljoonakorvauksia Wu-Tang Clanilta – taustalla maksamattomat rojaltit

Haaste on jätetty eilen.

09.02.2022

Wu-Tang Clan -hiphopryhmän tuotantoyhtiö Wu-Tang Productions on haastattu oikeuteen, Rolling Stonen tekemästä selvityksestä käy ilmi. Haasteen on jättänyt yhtyeen perustajajäseniin kuuluvan Ol’ Dirty Bastardin (usein lyhennettynä ODB) leski Icelene Jones, joka vaatii yhtiöltä miljoonan dollarin korvauksia korkoineen.

Tuotantoyhtiön väitetään jättäneen tahallisesti maksamatta levyrojalteja ja julkaisutuloja ODB:n kuolinpesälle ”ainakin viimeisen vuosikymmenen ajan”. Räppärin omaisuudenhoitajanakin toimiva Jones on jättänyt kanteen Rolling Stonen selvityksen mukaan eilen.

Lehden haltuun saamasta haastedokumentista käy ilmi, että Wu-Tang Clanin jäsenet tekivät vuonna 1992 sopimuksen, joka takaa heille 50 prosentin osuuden tuotantonsa myynneistä ja soitoista kertyneistä rojalteista. Sopimuksen toinen osapuoli on tuotantoyhtiön omistaja RZA, joka on myös ODB:n serkku ja Wu-Tang Clanin johtohahmo.

Toisen sopimuksen mukaan ODB antoi luvan käyttää esimerkiksi nimeään ja kuviaan oheistuotteissa sekä videoissa niin ikään 50 prosentin korvausta vastaan. Manhattanin korkeimpaan oikeuteen jätetyssä haasteessa viitataan näihin kahteen sopimukseen ja väitetään, ettei asianmukaisia tilityksiä ole suoritettu lukuisista pyynnöistä huolimatta.

Oikeuden asiakirjassa mainitaan, että RZA on lähettänyt Jonesille 130 000 dollarin shekin heinäkuussa, joskin ”ilman yksityiskohtaista kirjanpitoa”. Rolling Stone ei ole saanut yhtyeen edustajalta kommenttia tapauksesta.

Kolmen Wu-Tang Clanin studioalbumin lisäksi Ol’ Dirty Bastard teki soolouraa ja vieraili lukuisten artistien kappaleissa. Hänen ääntään on kuultu Wu-Tangin levyillä myös postuumisti. Hän kuoli huumeiden yliannostukseen vuonna 2004.

Lisää luettavaa