Popin ja rockin maastossa liikkuva Jaakko Kulta nousi loppuvuodesta 2023 suosioon suomalaisessa Tiktokissa, kun hänen Huone-kappaleensa alkoi kerätä kasapäin biisin audioon tehtyjä videoita. Platinarajan rikkonut kappale, jossa vierailee Ellis, on kerännyt Spotifyssa tähän mennessä yli 4,5 miljoonaa kuuntelukertaa.
Sen jälkeen Warnerin artisti julkaisi Vielä on kylmä -nimisen kappaleen maaliskuussa, ja perjantaina 10. toukokuuta ilmestyi hänen tuore singlensä nimeltä Norjalaista puuta.
Samuli Sulun tuottamassa biisissä Jaakko Kulta pyrkii välittämään jotakin onnellisuuden todellisesta muodosta. Ei siitä ympäripyöreästä tavoitehakuisesta onnellisuudesta, joka vaatii pitkäjänteistä työtä ja massiivisia materialistisia voittoja, vaan arkisesta, hiljaisesta ja koko ajan saatavilla olevasta onnesta.
”Norjalaista puuta kertoo elämän yksinkertaisuudesta, rakkaudesta ja hetkessä elämisestä”, Jaakko Kulta kertoo tiedotteessa. ”Se koittaa pureutua aidon onnen ytimeen ja viedä kuulijan takaisin niihin hetkiin, joissa hän on tuntenut itsensä aidosti onnelliseksi. Se kertoo myös omasta elämästäni ja omasta kamppailustani suorituskulttuuria vastaan.”
Simppeliin melodiaan, pehmeästi laulettuihin yksinkertaisiin toteamuksiin ja tähtisumua tihkuvaan sävellykseen perustuvassa kappaleessa viehättää sen konkretia. Jaakko Kulta on ripotellut sinne tänne pieniä yksityiskohtia, joilla voi rakkaan ihmisen kanssa lojuskellessa olla suurikin mielihyvää maksimoiva rooli. Pizzaa ja pilveä, viileää viiniä ja kylmenneitä kahvikupillisia, ajatonta makoilua ja tarot-korttinostoja – kouriintuntuvuus rakentaa kuvaa illasta, joka on yhtä aikaa tavallinen ja järisyttävän taianomainen.
Tähän maagiselta tuntuvaan ulottuvuuteen voi nousta kuka tahansa koska tahansa, mutta sen löytäminen vaatii tietoisen askeleen läsnäolon portin läpi. Pizzalaatikoiden keskellä voi aina hengailla, mutta suhtautuuko siihen tympeydellä vai ihmetyksellä? Näiden välillä voi olla kokonaisten maailmankaikkeuksien kokoinen ero.
”Se, että haluan tehdä musaa täysipäiväisesti selkeytyi vasta kun otin pidemmän breikin ns. uraputkielämästä”, Jaakko Kulta kertoi Rumban haastattelussa viime joulukuussa. ”Mietin, että mikä oikeasti tuo mulle eniten mielihyvää, ja miten haluan käyttää mun päivät.”
Kuuntele Norjalaista puuta alta.