Pornhub julkaisi kilpailunsa voittajabiisit – Pornosivusto sai kaksi virallista, kammottavaa anthemia

16.01.2015

”Maailman ykköspornosivustoksi” julistautunut Pornhub lanseerasi taannoin oman Pornhub Records -levymerkkinsä ja julkisti viime vuonna kilpailun, jossa etsittiin Pornhubin teemabiisiä. Nyt kisa on saatu päätökseen, ja yhtiö julkisti skaban kaksi voittajakappaletta. Asiasta uutisoi Rolling Stone.

Onnelliset voittajat ovat räppäri Jordan Royalen Pornhub Anthem ja Mihannah Zhangin You Make Me Feel Like. Molemmat ovat sen tason esityksiä, että niitä on vaikea kuunnella loppuun saakka, mutta alempaa sopii yrittää jos siltä tuntuu.

”Saimme tuhansia ehdokkaita ympäri maailmaa aina aloittelevista rokkareista nouseviin räppäreihin ja dj-osastoon saakka”, Pornhubin varatoimitusjohtaja Corey Price kertoi Rolling Stonelle. ”Jordan ja Mihannah poimivat brändimme tyylin ja työstivät siitä huolellisesti juuri sellaiset anthemit, mitä etsimme.”

Levytyssopimusta Pornhub Recordsin kanssa ei kilpailu kummallekaan voittajalle tuonut. Yhtiö ei ole vielä virallisesti kiinnittänyt yhtäkään artistia.

Lisää luettavaa