”Rakkaus on hiton cool ja ikuisesti fresh” – Stepa ei aio antaa vihan voittaa

Stepa haluaa uudella albumillaan tarjota vastapainoa ja helpotusta apatian ja ahdistuneisuuden kaltaisiin olotiloihin.

Bryan Saragosa

Suomiräpin kenties kaikista aurinkoisin artisti Stepa julkaisi perjantaina uuden albumin, joka kantaa nimeä Rakkaus ylivoimainen. PME:n kautta ilmestynyt pitkäsoitto sisältää 13 kappaletta, joista aiemmin on julkaistu singlet Muhammad Ali, jonka teemoja Stepa taannoin avasi Rumballe, sekä Minä vs. minä, jossa vierailee VilleGalle. VilleGallen lisäksi albumilla vierailevat Kari Väänänen, Krista Tiitinen, Solonen ja Väre-kuoro. Tuotantopuolelta taas löytyvät DJ Polarsoul, Antisankari, GFB sekä Jyri Pesonen.

Jo 13 vuotta sitten julkaistusta debyyttialbumista lähtien Stepan musiikki on henkinyt artistille tunnusomaista positiivista energiaa, mutta hyväntahtoisuuteen pohjaava sanoma on hakenut muotoaan ja laajentunut jokaisella levyllä. Uusi albumi on kuin kohtaamispiste kaikille niille rakkaudellisille suuntaviivoille, joita aiemmilla julkaisuilla on pyöritelty, sillä Rakkaus ylivoimainen on nimensä mukaisesti rehti ja häpeilemätön ylistys rakkaudelle, onnellisuudelle, kauneudelle ja vilpittömyydelle.

Entistä melodisempaan suuntaan soljuvat riimit tuovat esiin Stepan osaamista myös laulajana, mikä tukee albumin harmonisesti virtaavaa ilmapiiriä. Sen sisään mahtuu kuitenkin rosoisempiakin kappaleita niin biittien kuin aiheiden puolesta, sillä Stepa nostaa rohkeasti esiin myös yhteiskuntamme hälyttäviä epäkohtia. Esimerkiksi Pojat-biisissä Stepa ottaa feministisellä otteella kantaa miesten pahoinvointiin, ja Koko maailma kuoli pois on sydäntäsärkevä hyvästelykappale arvokkaalle planeetallemme.

Levyllä on monia ansioita, mutta suurimmaksi nousee kaiken pohjalla väreilevä autenttinen elämänilo ja luottamus rakkauteen. Se, että joku uskaltaa tässä kyynisessä maailmassa ja perinteisesti koviin arvoihin nojaavan genren sisällä puhua rakkaudesta vailla minkäänlaista häpeää, tekee hämmentävän suuren vaikutuksen.

”Minä tiedän, etten musiikillani voi parantaa masennusta, mutta olen sataprosenttisen varma, että musiikki voi inspiroida ihmisiä löytämään vastauksia heitä askarruttaviin kysymyksiin. Minä en aio luovuttaa ja minä toivon, ettei kukaan muukaan meistä luovuta ja anna vihan voittaa. Etenkään sen vuoksi, koska rakkaus on niin hiton cool ja ikuisesti fresh!”, summaa Stepa.