Rockfest palaa Hyvinkäälle – kaupunki kosiskelee myös muita suurtapahtumia

Hyvinkää on solminut kolmivuotisen sopimuksen Nelonen Media Liven kanssa.

Children of Bodom Rockfestissä Hyvinkäällä vuonna 2018.
Jana Blomqvist

Rockfest järjestettiin Hyvinkäällä vuosina 2018 ja 2019, mutta muutti sitten Tampereelle. Pirkanmaalla ei ehditty juhlia, sillä festivaali peruttiin koronatilanteen vuoksi sekä viime että tulevan kesän osalta.

Nyt Hyvinkään kaupunki tiedottaa solmineensa kolmivuotisen sopimuksen Nelonen Media Liven kanssa: Rockfest palaa takaisin Hyvinkään lentokentälle vuosiksi 2022–2024. Yhteistyösopimus sisältää myös lisävuosioption. Tiedotteessa kerrotaan, että sopimukseen sisältyy kaupungin puolelta sekä taloudellista panostusta että kaupungin teknistä tukea tapahtumapaikan eli lentokentän infran rakentamisessa.

”Pitkäaikaisella sopimuksella tavoittelemme Hyvinkään kaupungin tunnettuuden kasvattamista tapahtumapaikkana. Hyvinkään strategisessa kehittämisessä on panostettu kaupungin kehittämiseen aktiivisena tapahtumakaupunkina ja sopimus Rockfestin järjestämisestä Hyvinkäällä on osa tätä työtä”, sanoo kaupunginjohtaja Jyrki Mattila.

”Nyt on lisäksi erityisen tärkeää luoda edellytyksiä sille toiminnalle, joka auttaa toipumaan koronan aiheuttamista menetyksistä. Lentokentän kehittäminen palvelee useita eri osapuolia jatkossa, joten kyseessä on pitkäjänteinen investointi kaupunkiin kokonaisuudessaan”, kertoo sivistystoimenjohtaja Pentti Halonen.

Lentokentän alue on noin 100 hehtaarin laajuinen ja ensi vuoden Rockfestiin odotetaan jopa yli 60 000 asiakasta. Hyvinkään kaupunki kehuu alueen kulkuyhteyksiä ja logistiikkaa, eikä malta olla markkinoimatta itseään myös muille tapahtumajärjestäjille.

”Hyvinkään kaupunki palvelee tapahtumajärjestäjiä yhden luukun periaatteella, joten meillä erikokoisten tapahtumien järjestäminen on mutkatonta”, sanoo kulttuuri- ja tapahtumapäällikkö Outi Ruso.