Ruusut siirtyy sydämineen uimahalliin

Ruusut julkaisi perjantaina toisen biisinsä tänä vuonna.

10.10.2021

Viime vuonna kakkosalbuminsa julkaissut Ruusut palasi tämän kesän alussa uudella singlellä, jolle saatiin jatkoa nyt perjantaina. <3 <3 -niminen biisi on myrskyisällä tavalla toiveikas ja tornadonomaisesti riepotteleva kokonaisuus, joka kohottaa kuulijansa valoisan tuulahduksen lailla hieman maanpintaa korkeammalle.

En pysty olla paikoillaan tai keskittyy” kappaleen kertosäkeessä tunnelmoidaan, ja se onkin varsin osuva kuvaus sille miltä kappaleen äärellä voi tuntua – vaikea sitä on ainakaan täysin paikallaan istuen kuunnella. Etenkin biisin loppupuoli äityy sellaiseksi kuvitteellisten strobovalojen ja musiikillisen revittelyn ilotulitukseksi, että mieli suorastaan tyhjenee.

Bändi itse kommentoi kappaletta yksinkertaisesti näin: “Tämä biisi sijoittuu uimahalliin”.

Fullsteamin julkaisema <3 <3, tai “Kaksi sydäntä” kuten sen nimi oikeaoppisesti lausutaan, tulee löytymään tammikuussa 2022 Ruusut -nimiseltä ep:ltä. Sitä vartoessa voi vaikka lukea yhtyeen Kevätuhri-albumin ilmestymisen aikaan Rumballe antamaa syväluotaavaa haastattelua, jonka osat löytyvät täältä ja täältä.

Alta löydät sekä tuoreimman kappaleen, että Ruusujen toistaiseksi ilmoittamat keikkapäivämäärät, joita on jo tiedossa olevien täydennykseksi tulossa lisää.

 

 

Ruusut live (lisää keikkoja julkistetaan myöhemmin):

09.10. NUMMELA (VIHTI) Palma Art Night
15.10. LAHTI Finlandia-klubi
14.01. HELSINKI Kulttuuritalo
28.01. OULU 45 special
29.01. PYHÄ Bättre Folk i Fjällen
25.02. TURKU Teatro

Lisää luettavaa