Sotajumala laittoi tulevaisuutensa fanien käsiin: jos levystä ei makseta, se jää yhtyeen viimeiseksi

Metalliyhtye Sotajumala teki perjantaina rohkean teon. Bändin uusi albumi Raunioissa julkaistiin ilmaiseksi yhtyeen nettisivuilla. Albumi on siis vapaasti ladattavissa, mutta sen voi myös ostaa. Infernon mukaan yhtye laittaakin tulevaisuutensa kokonaan faniensa käsiin.

”Vaikka emme teekään musiikkia rahasta on meidän silti tienattava vähintään levyyn sijoittamamme rahat takaisin, muutoin tämä jää viimeiseksi levyksemme,” yhtye kirjoittaa kotisivuillaan.

”Levyjen tekeminen ei yksinkertaisesti ole mahdollista, jos kukaan ei halua maksaa niistä. Rahankeräyslakimme johdosta emme voi vastaanottaa lahjoituksia, joten arvostamme suuresti kaikkia levyn Bandcampistä, keikoita tai kaupasta ostaneita.”

Sotajumala lupaa lähiviikkoina kertoa tarkemmin siitä, kuinka ilmaisjakeluun päädyttiin, sekä ottaa kantaa musiikkibisneksen nykytilaan laajemmin.

Raunioissa on vuonna 1998 perustetun Sotajumalan viides studioalbumi, jota edelsi vuonna 2010 julkaistu Kuolemanpalvelus. Albumin voi ladata tai ostaa yhtyeen nettisivuilta. Tai kuunnella alta: