Suomen uusin superbändi todistaa toisella singlellään, että nyt ei olla leikkimässä

Ruusut kukkivat.

29.03.2018

Ruusut on Suomen uusin superbändi. Bändissä on jäseniä yhtyeistä kuten Disco Ensemble, Cityman, Pintandwefall ja Solano + Profettes.

Nyt Ruusut istuttivat musiikin suoratoistopalveluihin toisen singlensä Glitchit. Jos ensimmäinen julkaisu Käärmeen sisällä oli vielä jossain määrin suoraviivaista meininkiä, niin Glitchit-kappaleella homma nykii, kuten biisin nimikin osaa kertoa.

”Pitääkö aina olla niin itsenäinen”, Ringa Manner kysyy ja toteaa seuraavaksi, että ei osannut yhtään päättää. Kappale kertoo jonkinlaisesta ihmiskohtaamisesta ja juhlallisesta tilasta ja se on paketoitu kuplivaan urbaaniin maailmaan, jossa viihtyisi mielellään pidempäänkin.

Suosittelemme tsekkaamaan kappaleen ensitilassa alta. Ruusut nähdään ensi kesänä ainakin Sidewaysissa ja Provinssissa, joten sinne siis, jos meno maittaa.

Lisää luettavaa