Synthwavea ja neo soulia – Drum & bass -tuottaja Metrik saapuu Suomeen

Metrik saapuu Suomeen.

15.11.2023

Drum & bass -tuottaja Metrik saapuu alkuvuodesta Suomeen. Lontoolainen dj tanssittaa Helsingin Vanhaa Ylioppilastaloa perjantaina 12. päivä tammikuuta 2024. Liput keikalle tulevat myyntiin torstaina 16. marraskuuta klo 11 Lippu.fissä.

Metrik (oikealta nimeltään Tom Mundell) on lontoolainen drum and bass -tuottaja ja dj, joka on julkaissut musiikkia vuodesta 2007 lähtien.

”Taiteilijana Metrik ammentaa inspiraatiota monista eri tyylisuunnista, ja hänen tuotannossaan kuuluu selkeästi rakkaus 80-luvun teknologiaa sekä estetiikkaa kohtaan. Jos suljet silmäsi kuunnellessasi Metrikin albumia, voit käytännössä nähdä artistin punovan visuaalisia viittauksia scifiin ja muihin oman lapsuutensa suosikkielokuviin. Lopputuloksena syntyy ainutlaatuinen soundi, joka katsoo tulevaisuuteen vahvasti nostalgisella sävyllä, polttoaineenaan rakkaus synthwaveen, elokuvasoundtrackeihin sekä neo souliin”, kertoo tapahtuman tiedote.

Metrik on singahtanut sijoituksille Britannian tanssilistan top 10:ssä, tehnyt arvostetun BBC Radio 1 Essential Mixin Pete Tongin juontamana ja saanut oman residenssinsä BBC Radio 1:ssä. Osansa hänen tuottamistaan remixeistä ovat halunneet niin Swedish House Mafia, Eric Prydz kuin Gorgon Citykin.

Keikkatiedot videon alla.

KEIKKA: Metrik (UK) Pe 12.1.2024

Vanha Ylioppilastalo, Helsinki

Ovet klo 22, ikäraja K-18

LIPUT: Myyntiin to 16.11.2023 klo 11 Lippu.fissä Palvelumaksuineen

alk. 35 € VIP-liput palvelumaksuineen alk. 45 €

Lisää luettavaa