Tähdet, tähdet -ohjelmassa kisaava Sara Siipola julkaisi uuden singlen – ”Tein tän biisin sille pienelle Saralle, joka sai hymytyttö-patsaan samana vuonna kun alotti terapian”

Artisti valmistelee toista albumiaan.

06.05.2023

Sielukasta poppia ja soulia yhdistävä Sara Siipola kisaa parhaillaan Nelosen Tähdet, tähdet -ohjelmassa ja valmistelee toista levyään. Maaliskuussa 2021 debyyttialbuminsa julkaissut artisti tekee suomalaista soul-musiikkia modernilla tavalla ja haluaa ravistella omia rajojaan musiikinteossa.

Uusi single Susta tulee tähti syntyi yhdessä Kaisa Korhosen ja Mikko Koivusen kanssa, ja siinä kuullaan Kaisaniemen ala-asteen lapsikuoroa.

”Tein tän biisin sille pienelle Saralle, joka sai hymytyttö-patsaan samana vuonna kun alotti terapian. Sille 11-vuotiaalle tytölle, joka kirjoitti silloin tekemäänsä lauluun: ’tahtoisin olla joku muu, jotain parempaa ja vaihtaa mustan väreiksi’. Sille, jonka unelmat oli isompia kuin se pieni kylä missä kasvoi. Munlainen tyyppi: vilkas tyttö, jolla on kova ääni ja iso persoona, joutuu Laihian kaltasessa kylässä helposti silmätikuksi. Silloin ei voi sanoa unelmia ääneen, vaan keskitytään siihen, että sais jotenkin mahduttua siihen muottiin, minkä muut on luonu sulle. Joukosta ei saa erottua”, Siipola kertoo kappaleen taustoista tiedotteessa.

”Se matka siitä pisteestä, etten uskaltanut kertoa edes mun omille kavereille laulavani, siihen että se on nykyään mun ura.. Siinä matkalla on tapahtunut paljon. Tää biisi toimikoon voimana niille, jotka ei oo vielä uskaltanut ottaa sitä askelta. Ja muistutuksena niille, jotka on jo lähteny unelmiansa kohti. Ja sitä pientä Saraa haluan kiittää, että se jaksoi. Eikä tehnyt sitä mitä joskus mietti. Koska nyt meillä on se kaikki mistä unelmointiin ja enemmän.”

Siipolan tulevalta albumilta on julkaistu ennestään kaksi singleä: lokakuussa ilmestynyt Paha kiertämään – josta kerroimme täällä –, ja maaliskuussa ilmestynyt, Tähdet, tähdet -kuvauksista inspiraatiota saanut Ferrari.

Kuuntele uusi single ja katso Nuuti Paanasen tekemä video alta.

YouTube video