Tämän vuoden Pilalla? Sanna Marinin puhe hallituksen koronavirus-tiedotustilaisuudessa muuntui kappaleeksi – kuuntele täältä

Sannawave, kuuminta uutta vuonna 2020?

19.03.2020

Koronavirus järkyttää maapalloa ja sen myötä myös musiikkimaailmaa monin tavoin. Myymälöitä suljetaan, festivaaleja perutaan ja tuhansilla ja taas tuhansilla ihmisillä on huoli tulevaisuudestaan ja toimeentulostaan.

Toisaalta kriisin keskellä päätään on nostanut uudenlainen yhteisöllisyys. Yle päätti aloittaa uuden ohjelman piristääkseen kotona karanteenissa olevia ihmisiä, perjantaina kuunnellaan ja ostetaan indietekijöiden musiikkia ja jopa vähän isomman kokoluokan yritykset kantavat kortensa kekoon.

Hallitus Sanna Marinin johdolla on joutunut tekemään vaikeita päätöksiä. Tämän on huomannut myös Luciditytandem-niminen Soundcloud-käyttäjä, joka on tehnyt Sanna Marinin koronavirus-tiedotustilaisuuden puheenpätkistä Sannawave-nimisen tunnelmoinnin. Biitin kappaleeseen on tehnyt tuottaja Nibiru.

Kovasti tässä on potentiaalia samanlaiseen yllätyshittiin kuin DJ Ibusalin Pilalla-kappaleen kanssa tapahtui.

Kuuntele pääministerin puheesta koottu Sannawave alta.

Lisää luettavaa