Turkulainen levykauppa Asema taistelee pienpuotien puolesta

28.02.2012

Vaikka levymyynnin suunnalta kuuluu koko ajan huonompia uutisia, ei alalla olla valmiita luovuttamaan.

Kuva: Asema / Facebook

Pääkaupungissa levypuoteja kaatuu yksi toisensa perään. Aamulla uutisoitiin Popparienkelin lopettamisesta, ja onhan noita muitakin tipahdellut tiuhaan tahtiin.

Alan tulevaisuus ei siis kovin ruusuiselta näytä. Turkulainen tulokas Asema kuitenkin haluaa heiluttaa pienlevykaupan lippua korkealla.

Kauppaa pyörittävä Niko Toiskallio kertoo, että touhua ei ohjaa rahanhimo, vaan puhdas halu välittää kiinnostavaa kulttuuria eteenpäin. Hänen mukaansa vuokranmaksukin voi välillä tehdä tiukkaa.

“Hullun hommaa, aivan varmasti, mutta mahtavaa sellaista”, Toiskallio kertoo.

Liike on auki neljättä viikkoa. Valikoima painottuu käytettyyn vinyyliin. Uuden musiikin suhteen Asema luottaa paikalliseen: mitä lähempää musiikki tulee, sen parempi. Tukea halutaan antaa omakustannebändeille ja kotimaisille pikkulafkoille.

Asema haluaa näyttää esimerkillään, että vielä ei kannata luovuttaa. Kysymys on vain siitä, löytyykö tarpeeksi uskallusta ja tekijöitä pitämään puodit pystyssä.

Lisää luettavaa