Elektroniseen musiikkiin ja näyttävään visuaaliseen toteutukseen perustuva Unelmien Sielunmessut hyväntekeväisyyskonserttisarja jatkuu viidennellä osallaan 06.04.2024 Kallion kirkossa. Konsertin tuotot lahjoitetaan nuorten mielenterveyden hyväksi Mieli r.y:lle.
Ensimmäisen kerran Unelmien Sielunmessujen ensimmäinen konsertti järjestettiin vuonna 2017 osana Kallio Block Party-festivaalien ohjelmistoa. Se järjestetään nyt viidettä kertaa. Unelmien Sielunmessut on päihteetön hyväntekeväisyystapahtuma, minkä kohteena toimii nuorten mielenterveyttä edistävä Mieli r.y.
Konsertti rakennetaan tekno-musiikin, erilaisten artistien, live-elementtien, vaikuttavien visuaalien sekä immersiivisen kokemuksen ympärille, missä otetaan huomioon Kallion kirkon miljöö. Unelmien Sielunmessut -konsertit ovat olleet viime vuosina loppuunmyytyjä. Konserttisarja on kerännyt vuosien varrella kymmeniä tuhansia euroa hyväntekeväisyyteen.
Unelmien Sielunmessut V -tapahtuman ohjelmistosta vastaavat tänä vuonna Jori Hulkkonen, Kaspiann, Jeku, Lihaisa Mies, Josu Mämmi & Ukko Heinonen pres. Blanc Lines sekä konseptin takana olevat Alec Hall + Tiberiuz + orkesteri. Tapahtuman visuaalisen suunnittelun sekä teknisen toteutuksen takana toimii mm. Juha Tapion konserttien sekä UMK-musiikkivideoiden visuaalisesta toteutuksesta vastaava Parvi Collective.
Konserttitiedot alla.
*Tapahtumapaikka: Kallion kirkko, Itäinen Papinkatu 2, 00530 Helsinki
Tapahtuma-aika: 06.04.2024 klo 17.30-00.00.
Tapahtuman liput ovat myynnissä Biletti.fi -lippupalvelussa.