Venäläismiestä uhkaa kolmen vuoden vankeus Rammstein-videon jakamisesta sosiaaliseen mediaan – Amnesty pitää syytöstä Putinin sikailuna

Näin itänaapurissa.

29.04.2021

Andrei Borovikov jakoi Rammsteinin K18-materiaalia sisältävä P*ssy-kappaleen musiikkivideon Venäjän sosiaalisessa mediassa Vkontakte-sivustolla vuonna 2014.

Syyskuussa 2020 hänet haastettiin oikeuteen pornon levittämisestä, ja nyt häntä uhkaa kolmen vuoden vankeustuomio. Videon levittämisestä kertoi Venäjän oikeustuomioistuimien mukaan Borovikovin entinen työntekijä.

Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn mukaan Andrei Borovikov on entinen Aleksei Navalnyn avustaja. Aleksei Navalny on Vladimir Putinin tunnetuimpia vastustajia Venäjän poliittisella kentällä. Aleksei Navalny istuu tällä hetkellä kahden ja puolen vuoden vankeustuomiota.

Borovikov pitää pornolevittämissyytöksiä absurdeina. Hänen mielestään kyseessä on poliittinen ajojahti.  Amnestyn Moskovan-osaston edustaja Natalia Zviagina pitää syytöksiä jälleen uutena esimerkkinä siitä, miten Venäjä on diktatuuri, missä ihmisoikeudet ovat lähinnä silkka vitsi.

Päätös Borovikovin tuomiosta saadaan tänään.

Lisää luettavaa