Verhot eivät ole hyviä toisilleen

Verhot julkaisi videon.

Goottipop-yhtye Verhot on julkaissut uuden videon kappaleeseen Me ei olla hyviä toisillemme.

Biisi on repäisy yhtyeen kakkosalbumilta Suru on mun sukunimi.

Vuonna 2014 julkaistun debyyttilevyn jälkeen kaihoisaa syna- ja kitaravoittoista poppia soittava bändi on käynyt läpi paljon muutoksia.

”Soittajia on tullut ja mennyt. Biisejä tehtiin ja äänitettiin kuitenkin koko ajan, joten materiaalia kertyi toista albumia varten runsaasti”, Verhojen laulaja ja kitaristi Mikko Pietilä kertoo. ”Levystä muodostui silti lopulta ehjä albumikokonaisuus. Tämä ei kuitenkaan ollut mitenkään itsestäänselvyys, sillä albumille löytäneiden biisien aikajana on hyvinkin laaja – vanhin on vuodelta 2011 ja uusin äänitettiin alkuvuodesta 2018.”

Verhojen uusiin ja ”lähes” iloisiin sävyihin sekä uuteen kokoonpanoon voi käydä tutustumassa Henry’s Pubissa ensi viikon torstaina 24.5. Suru on mun sukunimi -levyn julkaisukeikalla.

Keikan Facebook-sivulle pääset tästä.