Veteraanivandaalit Petos ja Zello graffitin salonkikelpoistumista vastaan

Räppärinä tunnetun graffitimaalarin teoksia esillä Helsingissä.

cof

Helsingin Suvilahdesta löytyvässä Make Your Mark Galleryssa on 2.–30. syyskuuta esillä Petoksen ja Zellon yhteisnäyttely From the Vaults of Hundreds Sketchbooks. Parhaiten räppärinä tunnettu Petos on operoinut graffitin parissa Zellon kanssa jo 80-luvulta lähtien.

Miltei manifestia muistuttava näyttelyn lehdistötiedote on Perttu Häkkisen käsialaa, joten painamme sen koko mitassaan alle:

Katutaidetta rakastetaan Suomessa tänä päivänä kenties enemmän kuin koskaan: viimeksi 1980-luvun lopulla asiaan suhtauduttiin samanlaisella pullantuoksuisella hartaudella.

Eikä sitä pelkästään rakasteta, vaan se pyritään halaamaan kuoliaaksi: sillä ratsastavat niin poliitikot kuin kuntien kulttuuritäditkin.

Värikylläiset muraalit valtaavat lähiöiden seinät ja jokaisen kirkonkylän kansakoulun pihaan nousee luvallinen graffitiaita.

Moisessa kehityksessä ei välttämättä sinänsä ole mitään vikaa, mutta jostain syystä näyttää, että sen ansiosta kaikenlainen päätön kohkaaminen, anteeksipyytelemätön vandalismi ja yleensäkin rehti tekemisen meininki vaikuttavat menettäneen elintilaansa pikkukivalle konsensusestetiikalle.

Graffititaiteen paikoin häiritsevä ja antisosiaalinen luonne loistavat poissaolollaan.

Mutta katso! Onneksi Zello ja Petos ovat saapuneet aloittamaan laajamittaisen uskonpuhdistuksen!

Näille 80-luvulla uransa aloittaneille veteraanivandaaleille graffitin uusi salonkikelpoistuminen on nimittäin aiheuttanut kognitiivista dissonanssia ja muutoinkin kaikenlaista harmia.

”Oma dilemmani galleriataiteen ja graffitin yhdistämisessä on ollut sopivan ilmaisukeinon löytäminen. Jos piirrän jotain graffitia muistuttavaa maalitussilla rullalaudan pohjaan, haluan välittömästi puukottaa itseäni silmään”, Zello tuskailee hikikarpalo otsakurtussa.

Maanisesti hinkatut akryylitöiden ja piissien yhdistelmät eivät edusta kaksikolle varteenotettavaa vaihtoehtoa. On siirryttävä radikalismiin, palattava sananmukaisesti juurille: writer’s benchien ja sketchbookien ulottuvuuteen.

”Sketchbookit kuuluvat olennaisena osana vanhemman koulukunnan arsenaaliin. Aikuiset äijät istuvat pitkää iltaa virvokkeita nauttien ja toistensa värityskirjoihin raapustaen. Näinä illan pimeinä tunteina hioutuvat tulevat tyylit sekä päätökset yhteisistä maalausreissuista ja tulevista projekteista”, Zello erittelee.

Kaksikko onkin käärinyt kauluspaitojensa hihat ja tuloksena on syntynyt joukko luonnostelmia, joiden tulokulmaa voi luonnehtia perinteiseksi, mutta esteettiseltä yleisilmeeltään raikkaaksi.

Näitä töitä tehtäessä ei ole vahingoitettu lyijykyniä ja se näkyy: tussia kannattelevan käden peruuttamaton liike kaikkine vapauksineen ja rosoineen on alati läsnä. Nousuhumalaisten aivojen ja puutuneiden käsien motorinen yhteys, jossa pieni tärinä vain voimistaa virtauksen tehoa, sillä tunnistaahan hienoimman ranskalaisen juustonkin sen härskistä hajusta!

Tarjona siis siloittelematonta alkuvoimaista toimintaa: kuin Kalervo Palsa 70-luvun New Yorkissa!

Lopuksi vielä sananen itse näyttelyn sisällöstä.

Kaksikon töissä toistuu selkeä hengellisen kilvoittelun ja miehekkään rappiohakuisuuden dikotomia: baphometit, tietäjät, sielunviholliset, ristit, kaapumunkit, kohtalokkaat sutturat, kuolema, tupakka ja viina ovat vahvasti läsnä.

Kysymyksenasettelu onkin selvä: tehdäkö parannus vaiko ei? Kirkkoon vai Städäriin? Rahat vai kolmipyörä?

Mielenkiintoisena lisähuomiona erikseen mainittakoon joissakin teoksissa esiin nouseva ”Suomi 100” -teema, jolla niin ikään on oma merkityksensä näyttelyn kannalta.

Sillä haluttiinpa tai ei, on näiden antisosiaalisten setien taiteessa jotakin hyvin lajityypillisesti suomalaista.

– Perttu Häkkinen