Yhden viime vuoden parhaimmista levyistä julkaissut Lorde on versioinut paikallisia staroja Pohjois-Amerikan kiertueellaan – ketä laulaja tulkitsisi Suomessa?

Laulaisiko Lorde Lordia?

01.04.2018

Lorde on parhaillaan Pohjois-Amerikan kiertueella viime vuonna julkaistun Melodrama-levyn tiimoilta. Kiertueella australialainen laulaja on kunnioittanut paikallisia staroja.

Chicagossa Lorde versioi Kanye Westia ja nyt Torontossa laulaja versioi Drakea. Tämän lisäksi Lorde on esittänyt cover-versioita Princen, Frank Oceanin ja Bruce Springsteenin kappaleista.

Etenkin Torontossa kuultu versio Draken Take Care -albumilta löytyvästä Shot For Me -kappaleesta kannattaa kuunnella. Siinä missä alkuperäinenkin on laadukas teos, niin Lorde vie sen aivan uudelle tasolle ja saa toivomaan, että tästä saadaan vielä joskus studiossa äänitetty versio.

Jää vain mietityttämään, että mikäli Lorde viitsisi tänne härmään saapua, muullekin kuin rekiajelulle lappiin Ed Sheeranin tavoin, niin mistähän laulaja voisi tarjota oman versionsa? Olisiko luvassa mahdollisesti hyräilyä Daruden Sandstormista? Oma versio lähes kaimansa, eli Lordin tuotoksista? Tai sitten pop-lupauksemme Alman sen aikainen suuri hitti Lorden omana versiona?

Jäämme odottamaan vastausta kysymykseen. Sitä ennen suosittelemme tsekkaamaan videot alta. Ei niin väliä ovatko biisit entuudestaan tuttuja, kun laulaja osaa asiansa tälläkin saralla oikein hyvin. Sitten kun olet katsonut videot, niin voit lukea lisää jutussa mainitusta Melodrama-levystä tämän jutun alta.



Lisää luettavaa