”Jotain A$APin voimasta kertoo se, että hän saa levyn suurimmalla bileraidalla Drakenkin kammettua ylös apatiastaan ja uhoamaan kookkaasta työkalustaan yhdessä Kendrick Lamarin ja 2 Chainzin kanssa”, kirjoittaa Anton Vanha-Majamaa arviossaan.
Kategoria: Arviot
Pintandwefall: Be My Baby – kaksitoista laulua koko maailmaa määräävästä tunteesta
”Yhtyeen neljäs baby-sanaa nimessään kantava albumi on juuri niin herkkä kuin nimi kertoo. Poissa ovat huutomerkit, hongkongit ja brucewillisit: nyt lauletaan kauniisti rakkaudesta”, kirjoittaa Heini Strand arviossaan.
Asa Foetida: Use Your Illusion III – Levy, jonka edessä ei voi kuin nöyrtyä
”Use Your Illusion III osoittaa jälleen kerran, että Asa on suomalaisten puhelaulajien joukossa täysin omalla tasollaan”, ylistää Jussi Mäntysaari arviossaan.
Neil Young ja Psychedelic Pill: Viisi todistetta siitä, ettei rock ole vielä kuollut
Vanha kurpitsa sai Crazy Horsen kanssa hyvän vaihteen silmään. Mervi Vuorela arvioi herran loppuvuodesta julkaistun albumin.
Green Day: Dos! – Trilogian pohjanoteeraus, ainakin toivottavasti
”Green Day tuntuu olevan nyt enemmän kuin vähän hukkateillä”, kiteyttää Markku Halme näkemyksensä stadionpunkkareiden albumitrilogian toisesta osasta.
Kovasti ne ovat Deftonesin uutuutta Vuoden albumit -listoilla kehuneet – syystä vai syyttä?
Rumban metalliasiantuntija Kimmo K. Koskinen perehtyi aiheeseen ja kirjoitti albumista oman arvionsa.
Arviossa Tuure Kilpeläisen Afrikan tähti – ”Mies, jonka äänessä on käsittämätöntä seksiä”
Anna Brotkin arvostaa slaavimelankolian uutta tulemista popkartalle.
Taylor Swift: Red – Epätasainen ja ylipitkä levy, jossa kokonaisuus on huonompi kuin osiensa summa
”Red vahvistaa mielikuvaa siitä, että sinänsä lahjakkaan artistin vahvuudet ovat enemmän yksittäisissä biiseissä kuin albumikokonaisuuksissa”, kirjoittaa Tapio Ahola arviossaan.
Christina Aguilera: Lotus – ”Ulospäin Aguilera vaikuttaa hälläpyörältä, joka ei itsekään tiedä, mitä tahtoo”
”Lotus kurkottaa kohti Strippedin erinomaisuutta, mutta levy voisi silti olla parempi melkein joka osa-alueella”, kirjoittaa Markus Hilden arviossaan.
Laura Närhi: Tuhlari – Turhan helposti pestävää teflonia
”Oikeastaan Laura Närhessä ei ole mitään vikaa. Hän ei ärsytä vaan päinvastoin vaikuttaa varsin sympaattiselta. Mutta siinä se kompastus taitaakin käydä”, kirjoittaa Anna Brotkin arviossaan.
Arviossa Yö: Pelko ja rakkaus – ”Pateettista, pateettisempaa, patentoitua paskaa”
Markku Halme innostuu siteeraamaan Kumikamelia Yön uutuuslevyä arvioidessaan.
