Pearl Jamin esikoisalbumi Tenin julkaisusta on kulunut tasan kaksikymmentä vuotta, ja yhtye lähtee Yhdysvalloissa PJ20-juhlakiertueelle syyskuun alussa. On siis hyvä hetki palata vielä kerran liki 10 miljoonaa kappaletta myyneen klassikon pariin.
Teksti: Tuukka Hämäläinen, kuva: Lance Mercer
Pearl Jam: Ten
Epic
Yhdeksän studioalbumia julkaissut Pearl Jam muistetaan yhä parhaiten Ten-albumistaan, jolta ovat myös peräisin yhtyeen auttamatta suurimmat hitit Alive, Even Flow ja Jeremy. Seattlelaisyhtyeen albumi julkaistiin grungen kulta-aikana vuonna 1991 ja se on siitä asti säilyttänyt klassikkoasemansa. Vuonna 2009 albumi julkaistiin myös remasteroituna versiona, jonka mukana tuli myös tuottajalegenda Brendan O’Brienin uudelleen miksaamaa Ten Redux -versio.
Pearl Jamilla on joukko hillittömän iskeviä aloituskappaleita ja niistä Tenin aloittava Once kuuluu ehdottomasti parhaimmistoon. Nopea säröriffi, nappaava kertosäe ja solisti Eddie Vedderin ulosanti tekevät siitä kenties albumin parhaan kappaleen, mutta hengähdystaukoa ei sallita. Oncea seuraavat Even Flow ja Alive, joista jälkimmäinen on radiosoitossa kulunut, mutta silti toimiva kappale. Esiin nousee etenkin lead-kitaristi Mike McCreadyn loppusoolo.
Why Go jatkaa albumin alkupuolen räimettä, johon sitä seuraava Black tarjoaa pienen tauon. Vedderin sanoitukset eivät useimmiten tarjoa piristysruiskeita, ja vaikkapa juuri Black on todella surumielinen kappale eron jälkeisestä kaihosta.
Helpotusta ei kuitenkaan ole luvassa, sillä seuraavana on vuorossa Jeremy, joka on poikkeuksellisen verevä kappale nuoren itsemurhasta. Kappaleen nimi on peräisin 15-vuotiaalta Jeremy Wade Delleltä, joka ampui itsensä luokkansa edessä tammikuussa 1991. Loppupuolen väliosa ja kertosäe ovat voimakasta ja vihjailevaa kiertoilmausten käyttöä.
Try to forget this… (try to forget this)
Try to erase this… (try to erase this)
From the blackboard
Jeremy spoke in class today
Tenin jälkimmäinen puolisko on paljon vähemmän hehkutettu, mutta vaihtelevampi kuin puhkikulutettu alkupuoli. Neljäntenä singlenä julkaistu Oceans tarjoilee albumin leijailevan väliosan, jonka jälkeen ärhäkkä Porch palauttaa albumin raiteilleen. Garden tuo mukaan lisää hidastempoista kitaranvingutusta ja Deep valitettavasti vähän lässähtää raskaan ja komean alkunsa jälkeen. Loppupuolella on ehkä liikaakin suvantokohtia, mikä saattaa tietysti miellyttääkin osaa kuulijoista.
Siinä missä kovat aloitusbiisit ovat kuuluneet yhtyeen repertuaariin alusta lähtien, ovat tunnelmalliset lopetusbiisit tulleet kuvioihin vasta myöhemmin. Tenin lopettava Release on jotenkin itsestäänselvä ja lattea. Sitä voi verrata vaikkapa tuoreimman levyn Backspacerin (2009) lopettavaan loistavaan The End -kappaleeseen, jonka tunne välittyy sisäelimiin asti.
Ten ei ole ehkä yhtyeen raskain albumi, mutta se on paljon selkeämmin grungea kuin seuraavat albumit ja paljon enemmän rock kuin 2000-luvun tuotanto, erityisesti Binauraul (2000) ja Riot Act (2002). Hittimateriaali ei tässäkään tapauksessa takaa parhautta, sillä Ten joutuu helposti altavastaajaksi vaikkapa Vitalogy (1994) tai Yield (1998) -albumeihin verrattuna.
Ten on oikein passeli rock-levy ja monia sen kappaleita kuulisi mielellään keikalla, jos Pearl Jam joskus tänne peräpohjolaan saataisiin. Vuoden 2009 remasteri on ääneltään hieman jykevämpi, mutta suositeltava ostos lähinnä bonusraitojen ja hieman poikkeavan Ten Reduxin vuoksi.
Ten ilmestyi 27.8.1991. Kuuntele Spotifyssa alkuperäinen ja remasteroitu versio.