”Mastodon on edelleen mielipuolisen ketterä ja käänteissään rehvakkaasti sivuluisuun heittäytyvä yhtye”, kirjoittaa Jussi Mäntysaari arviossaan.
Teksti: Jussi Mäntysaari, kuva: Warner
Mastodon: The Hunter
Roadrunner
Ennen Mastodonin viidennen albumin julkaisua saimme ihmeteltäväksemme kaksi näyteraitaa. Black Tongue osoittautui suoraviivaiseksi ja raskaaksi kuin jokin mustakielinen, sukupuuttoon kuollut härkämäinen eläin. Nimenomaan suoraviivaisuus oli uutta. Mutta Black Tonguen jälkeen julki pukattu virallinen single Curl of the Burl se vasta suoraviivainen olikin. Mastodon helposti ymmärettävässä muodossa!
Hunterin kantta komistaa härkäveistos (siinä syy Black Tonguen härkävertaukseen). Levyn nimi on annettu kitaristi-laulaja Brent Hindsin veljen kunniaksi – tämä kun menehtyi albumin teon aikana yllättäen metsästysreissulla. Hinds voisi itsekin esiintyä jossain USA:n keskilännen tasangoille eksyneestä viikinkien metsästysseurueesta kertovassa elokuvassa, ja uusi albumi sopisi täydellisesti sellaisen soundtrackiksi. Pienestä kesyyntymisestä huolimatta Mastodon on edelleen äärimmäisen alkukantainen.
Hunter ei ole konseptialbumi kuten edeltäjänsä Crack the Skye (2009), joka viimeistään teki Atlantan köriläisistä 2000-luvun tärkeimmän metallibändin. Se ei ole sen paremmin yhtä intensiivinen tai hurjapäinen kuin Crack the Skyetä edeltänyt Blood Mountain (2006). Se on kuitenkin osaavampi ja hallitumpi kuin kumpikaan näistä. Etenkin melodiapuoleen on paneuduttu. Kun brutaaleimmat progekohdat on jätetty pois, tarttumapintaa on kosolti.
Levy sisältää useita helmiä, eikä Curl of the Burl ole niistä edes onnistunein. All the Heavy Lifting, Stargasm, Dry Bone Valley ja Spectrelight ovat yksittäisinä biiseinä bändin uran parhaimmistoa. Mutta koska bändi on korostetusti tehnyt “vain” kokoelman hyviä biisejä, tulee kokonaisuudesta pätkittäinen. Kahden edellisen albumin jylhät draaman kaaret ovat typistyneet kolmeentoista erilliseen pyrähdykseen, joista kyllä nauttii, mutta jotka eivät ruoki toisiaan. Mastodonin mittakaavalla tämä tarkoittaa “vain” hyvää levyä.
Ei pidä myöskään hämääntyä arvostelun suoraviivaisuusvihjailuista. Mastodon on edelleen mielipuolisen ketterä ja käänteissään rehvakkaasti sivuluisuun heittäytyvä yhtye. Hunter on hallittu kokonaisuus – ehkä liiankin hallittu.
Arvio on julkaistu Rumbassa 13/11. Kuuntele levy Spotifyssa.